Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kevään kohinaa

Kuva: Kevään kohinaa

Pääsiäisen seutu kokosi kansaa kadunvieret täyteen seuraamaan parintuhannen vuoden takaista kärsimysnäytelmää. Modernimmatkin sovellukset ”kärsimysnäytelmästä” näyttävät kiinnostavan, sillä ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok) ilmestyminen pääsiäislauantaina pidetyn Tuomasmessun epistolanlukuun veti Turun Mikaelin kirkon niin täyteen harrasta kirkkokansaa, että järjestyksenpitäjiä tarvittiin työntämään ylimääräiset sanankuulijat oven ulkopuolelle.
Eivät pääsiäismessut olekaan pitkiin aikoihin olleet yhtä kovassa kurssissa.

* * *

Ei ole mikään ihme, että niiden äänenpainot, jotka vaativat politiikkaa politiikkaan ovat voimistuneet. Tämäkin alkuvuosi eduskunnassa on mennyt viihteen puolelle, kun julkisuutta on hallinnut asiakysymysten sijasta muutaman poliitikon ympärillä pyörivä viihderumba.

Totta kai kansaa kiinnostavat poliitikkojen avioerot, uudet kumppanit tai edustajien tissientiirailut, mutta mitä tekemistä sillä on varsinaisen eduskunnassa tapahtuvan työn kanssa.

Oikein mieltä lämmitti, kun tiistain tv-uutisissa näytettiin palanen eduskunnan oikeasta työstä, keskustelua budjettikehyksistä.
Budjettikehys tuskin sanoo tavalliselle pulliaiselle mitään, mutta sen sisälle mahtuu paljon asioita, jotka vaikuttavat jokaisen kansalaisen jokapäiväiseen elämään.

Nämä keskustelut olivat kaukana saippuaoopperasta.

Erityisesti valtiovarainministeriä muistutettiin kokoomuksen sosiaalisesta roolista ennen ja jälkeen vaalien.  Hallituksen veronalennukset tuntuvat painottuvan hyväosaisten puolelle, ja köyhempää palkansaajaa rasitetaan korottamalla sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja.

Kun kansalaiset saadaan pohdiskelemaan poliitikkojen yksityiselämän kiemuroita, hallituksen todelliselle vallankäytölle vapautuu hyvää tilaa. Viihde on hyvä keino vieraannuttaa kansalaiset poliittisesta päätöksenteosta.

Viihdejournalismin nousu selittyy kilpailulla. Media juoksee rahan perässä pyydystääkseen aina vain mehevämpiä skandaaleja, sensaatioita ja tirkistelymahdollisuuksia poliitikkojen yksityiselämään. Sensaation perässä juostaan katsomaan vaikka tyhjiä kirjankansia, kuten on nähty.

Toisaalta poliitikkojen yksityiselämään puuttumista puolustellaan sillä, että on tärkeää myös tuoda esiin asioita, jotka valottavat poliitikon kokonaiskuvaa ihmisenä. Ja kyllähän ne tietyllä tavalla valottavatkin. Yleensä henkilökohtaisissa asioissaan vastuullinen on vastuullinen myös yhteisten asioiden hoidossa. Ja vastaavasti ketku on ketku myös poliitikkona.

Julkisuus on poliitikolle tärkeä asia ja moni poliitikko on myös äkännyt julkisuuspelin todellisen ytimen. Hyvästä esimerkistä käy iltapäivälehtien suosikkikasvo Tanja Karpela, jonka elämänvaiheet kirjataan julkisuuteen vähintään viikottain.

Ei tarvitse kuin saapua harrikalla eduskuntaryhmänsä kesäkokoukseen, kuten Tanja teki. Sen jälkeen kukaan ei enää muistanut, olisiko keskustan eduskuntarymällä ollut jotakin varsinaista asiaakin.

* * *

Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk) kantoi viikonvaihteessa Turun Sanomiin antamassaan haastattelussa huolta siitä, että pitkään jatkuneet poliittiset kohut heikentävät kansalaisten äänestysaktiivisuutta kunnallisvaaleissa.
Kääriäisen kanssa ei voi olla muuta kuin samaa mieltä, sillä Kääriäinen pitkän poliittisen uran tehneenä puhuu kokemuksen rintaäänellä.

Vaikka kunnallisvaaleissa korostuvat paikalliset kysymykset, äänestysaktiivisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea yleinen poliittinen ilmapiiri.  Jos kansalaisille annetaan politiikasta kovin negatiivinen kuva, kansa ei koe mielekkääksi vaikuttaa. 

Millaisen kuvan politiikasta viimeaikaiset kohujutut antavat: pääministeri käräjöi entistä tyttöystäväänsä vastaan yksityiselämän suojasta, ulkoministeri viestittelee mitä viestittelee eroottiselle tanssijalle. Näille touhuille nauretaan ulkomaita myöten.

Alkaa vaikuttaa tympeältä, kuten Kääriäinen aivan oikein pelkää.

Politiikan arvostuksen ja äänestysaktiivisuuden lasku näyttävät kulkevan käsi kädessä. Jos politiikka näyttää pelkältä viihteeltä tai saippuaoopperalta, tehdään karhunpalvelus koko demokraattiselle päätöksentekojärjestelmällemme. 

Niin valtiollisella kuin kunnallisellakin tasolla on edessä niin suuria haasteita väestön ikärakenteen, palvelujen säilyttämisen, kuntarakenteen ja yleisen kilpailukyvyn suhteen, ettei niistä selvitä pelkällä viihteellä vaikka haluttaisiinkin.

ULLA TURKKI

27.3.2008 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva