Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kansanvallan keikuttajat

Kuva: Kansanvallan keikuttajat

Kunnallisessa päätöksenteossa ei saa unohtaa kansanvallan merkitystä. Näin totesi pääministeri Matti Vanhanen ykköshallituksensa elinpäivinä kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa pohtiessaan. Ensimmäisen lauseen ajatus olisi helppo yhdistää jokaisen puoluejohtajan sanomaksi ja erityisesti kunnallisissa luottamustehtävissä toimivien lausahdukseksi. Niin itsestään selvästä asiasta on kyse.

Vai onko sittenkään? Kansanvallan toteutuminen ja olemassaolo kuntasektorilla on viime kuukausina noussut mielenkiintoiseen asemaan. Veneenkeikuttajia on liikkeellä.
Eri puolilla Suomea ollaan rakentamassa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman sanoja lainaten erilaisia himmeleitä kuntatason yläpuolelle. Näillä pyritään täyttämään valtiovallan Paras-hankkeessa edellyttämät yhteistyövelvoitteet. Tätä kautta pystytään myös ohittamaan pohdinta kuntarajojen muutoksista.
Yhteistoiminta-alueita voidaan rakentaa erilaisten hallintomallien kautta ja yksi niistä on uusi liikelaitoskuntayhtymä. Tämä malli on otettu ratkaisuksi mm. Pohjois-Satakunnassa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudeksi tuottajaorganisaatioksi liikelaitoskuntayhtymää ollaan perustamassa. Itse malli ja sen rakentaminen ovat sujuneet kuntien kesken hyvän yhteistyön hengessä.
Asiassa on edetty ripeästi ja valmistelu on ollut perusteellista. Mielenkiintoiseksi prosessin tekee kuitenkin se, että kalkkiviivoilla suurimmaksi ongelmaksi meinasi muodostua kansanvaltaisen ohjauksen laajuus uudessa organisaatiossa.
Esiin nousi erityisesti muutamien virkamiesten ja jopa luottamushenkilöiden suulla esitetty vaade, että kunnallisvaalien tulosta ei huomioitaisi jäsenten valinnassa tilaajalautakuntaan ja yhtymäkokoukseen. Valintaperusteeksi esitettiin yksittäisen kunnan omaa harkintaa ja asiantuntijuuden korostusta. Toimielimiä ei olisi saanut kuulemma politisoida.
Politisointia olisi siis se, että vaaditaan kuntalaisten äänen kuulumista edustuksellisen demokratian hengessä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. No, vaateiden taustalta löytynee omat poliittiset tarkoitusperänsä ja jääkööt ne omaan arvoonsa. Onneksi selvä enemmistö on edelleen vahvasti sitä mieltä, että kunnallisessa päätöksenteossa ei saa unohtaa kansanvallan merkitystä.   
Kaiken kaikkiaan olen ollut havaitsevinani viime aikoina eri puolilla kuntasektoria luottamushenkilöiden aseman nakertamispyrkimyksiä. Hiukan hämmentävää on ollut kuulla mm. julkisuuteen tihkuneita tietoja Satakunnan pelastuslaitoksen sisällä suunnitelluista organisaatiomuutoksista.
Ollaanko sielläkin tosissaan kaventamassa luottamushenkilöiden asemaa ja siirtämässä vallan avaimia edelleen virkamiehille?
Muistan elävästi, kun arvostettu toveri Pertti Paasio totesi neljä vuotta sitten järjestetyillä puolueen kuntapäivillä, että kunta ei ole yritys, eikä sitä voi johtaa kuten yritystä. Vähän vastaavan viestin välittää Kuntaliiton erityisasiantuntija Antti Kuoppila pohtiessaan tilaaja-tuottajatoimintatapaa tuoreessa kirjassaan. Hän toteaa mm., että kunnan toiminta on valintojen tekemistä poliittiselta arvoperustalta, ei liikeyrityksen johtamista. 
Nämä viisaudet on syytä pitää mielessä. Luottamushenkilöiden tehtävä on puolustaa kansanvaltaa ja sen toteutumista jatkossakin, rakennettiinpa Paras-hankkeen tiimoilta minkälaista hallinnollista ”himmeliä” tahansa.
 Uskon, että satakuntalaiset sosialidemokraatit eivät unohda kunnallisen demokratian merkitystä. Toivotaan ettei myöskään muissa puolueissa kansanvallan keikuttajat saa liian suurta jalansijaa.
 
   * * *
Vietin viime viikon suksitellen Lapin hangilla ja paluu satakuntalaiseen lumettomaan arkeen tuntui aika karulta. Hiihdellessä ajatukset olivat kaukana politiikan sisällöistä, mutta tämäkään ei harmittanut, kun viikon uutisantia seurasi.
Kovin tuntui viihteelliseltä maan hallituspuolueiden edustajien edesottamukset viime viikon aikana. Vakaviakin päätöksiä kuulemma tehtiin. Nimittäin kehyspäätös, joka satakuntalaisittain ei antanut aihetta huraahuutoihin.
Kaikesta huolimatta hiljentykäämme pääsiäisen viettoon, toivotaan auringonpaistetta!
Johanna Autio

 

20.3.2008 09:05

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala