Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

PT: Kasvu hidastuu, mutta työllisyys paranee

Palkansaajien tutkimuslaitos PT arvioi talouskasvun hidastuvan tänä vuonna tuntuvasti viime vuodesta, mutta edelleen talous kasvaa reipasta kolmen prosentin vauhtia. Se auttaa vahvistamaan työllisyyttä.

 

PT:n keskiviikkona julkistaman ennusteen mukaan työttömyysaste putoaa kuuteen prosenttiin 2008 (6,3% vuonna 2007). Työllisyysaste nousee 71,2 prosenttiin (70,9% vuonna 2007). Työllisten määrä kasvaa tänä vuonna 46 000 henkilöllä, ja ensi vuonna 20 000:lla.

Kotitalouksien käytettävissä oleviin reaalituloihin PT ennakoi tänä vuonna 3,1 prosentin lisäyksen. Se jää  hieman pienemmäksi kuin 2007. Ansiotasoindeksi nousee kuluvana vuonna 5,3 prosenttia. Ensi vuodeksi PT odottaa 4,5 prosentin nousua.

Kuluttajahintaindeksillä mitattu inflaatio ripeytyy tänä vuonna 3,2 prosenttiin hidastuakseen jälleen ensi vuonna 2,3 prosenttiin. Inflaatiopiikkiä teroittivat alkuvuodesta toteutetut alkoholiverojen, sähkö- ja polttoaineverojen korotukset. Niiden osuus inflaatiovauhdista oli puolisen prosenttiyksikköä. Ruoka on myös kallistunut, ja koko vuodelle PT ennakoi ruuan hintaan yli kuuden prosentin nousun.

Inflaatiota ovat hillinneet lainakorkojen lasku sekä asuntomarkkinoiden tasaantuminen.

Suomen talouden kehityksestä PT antaa kohtalaisen myönteisen ennusteen. Valtiontalous pysyy ylijäämäisenä. Koko julkisen sektorin rahoitusylijäämä on tukeva neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, vaikka ylijäämä on supistunut vuodesta 2006 runsaan prosenttiyksikön verran.

Suomen niin sanottu Emu-velka ennakoidaan tänä vuonna 31,7 prosentiksi bruttokansantuotteesta. Se on lähes puolet pienempi kuin Emu-määritelmän mukainen katto (60%).

Ruuan veroale uusharkintaan

PT:n mielestä olisi suhdanteiden tasaamisen kannalta järkevää varmistaa julkisten kulutusmenojen ja investointien reaalikasvu 2008 ja 2009 lisäämättä kuntatalouden alijäämää. PT katsoo, ettei julkisten investointien sisällyttäminen valtiontalouden kehyksiin ole tarkoituksenmukaista, koska lisäinvestoinnit pienentäisivät vastaavalla osuudella julkisia kulutusmenoja.

PT näkee tilaa ansiotulojen maltilliselle alentamiselle, mutta kuntataloutta ei alennuksilla saisi rasittaa.

Tutkimuslaitos harkitsisi uudelleen ensi vuodelle aiottua ruuan arvonlisäveron alentamista. Elintarvikkeiden äkkinäinen ja voimakas kallistuminen vuodenvaihteessa osoitti PT:n mielestä, että niiden hinnanmuodostus on kartellimaista. PT suosittaa markkinavoimien edistämistä hinnanmuodostuksessa.

Verotuksen suurimmat ongelmat PT näkee ansio- ja pääomatulojen erilaisessa verotuksessa. Osinkojen ja myyntivoittojen verotuksessa olisi varaa korotuksiin, PT toteaa.

UP

13.3.2008 08:52

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala