Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

7.3.2018 - DDT:n tilalle on tehty uusia täystuhoja

Jälkeenpäin usein kauhistellaan, miten suruttomasti ennen vanhaan tuhottiin luontoa erilaisilla myrkyillä. Aika usein tietämättä aineiden todellisia haittoja, nähden vain niiden myönteiset vaikutukset. Hyvä esimerkki on hyönteismyrkky DDT, jonka suomalainen kaupallinen nimi oli osuvasti Täystuho.

Viime aikoina on kohistu paljon muovin haitoista. Muovijäte aiheuttaa merissä pahoja ongelmia. On ennustettu, että jos nykymeno jatkuu, merissä on vuonna 2050 enemmän muovia kuin kalaa. Mutta varsinkin pienten muovihiukkasten todelliset vaarat ovat alkaneet vasta viime aikoina paljastua.

On laskettu, että synteettisistä materiaaleista valmistetuista vaatteista ja autonrenkaista irtoavat mikromuovit aiheuttavat jopa 30 prosenttia maailman meriä vaivaavasta muoviongelmasta. Kosmetiikan ja pesuaineiden osuus muovi- ja kemikaalipäästöistä on pientä, pahimpia ovat autonrenkaiden ja tekstiilien mikromuovin lisäksi esimerkiksi teiden pinnoitteet ja tekonurmet.

Suomen Luonto -aikakauslehti valitsi vuoden 2017 turhakkeeksi fleece-kankaan. Pesututkimuksissa fleece-takista irtosi yhdellä pesukerralla jopa 200 000 alle viiden millimetrin mikromuovipalaa. Vielä enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista.

Yhdysvaltalainen hanavesianalyysi osoitti, että miljardit ihmiset nielevät muovikuituja, mikrohelmiä ja kemikaaleja päivittäin juomavedessään. Muovikuituja esiintyi 83 prosentissa eri puolilta maailmaa otetuista näytteistä. Mittausten ohi solahtaa kuitenkin solut läpäiseviä nanopartikkeleita.

Saastuminen koskee muitakin kuin meriä. Itä-Suomen yliopisto löysi huomattavia mikromuovipitoisuuksia Kallavedestä.

Ratkaisujakin on olemassa. VTT on käynnistänyt koelaitoksen Jyväskylä kehittääkseen sellusta muovin korviketta. Synteettinen muovi saatetaan myös aikanaan korvata biomuovilla. Paperista tai kartongista ja kasvisjäänteistä valmistetusta biomuovista tehdään tulevaisuudessa luonnossa hajoavia elintarvikepakkauksia ja kertakäyttöastioita. Biomuovi eroaa öljypohjaisesta muovista siinä, että sen hajoamisaika on kuukausia, kun synteettinen muovi säilyy luonnossa vuosisatoja. Jos pakkaukset päällystettäisiin biohajoavalla muovilla, ongelma helpottuisi.

Keinokuituvaatteet voi suunnitella niin, että niistä irtoaa vähemmän kuituja. Kuluttajat voivat vaikuttaa valitsemalla luonnonmukaisia tuotteita keinotekoisten sijaan.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala