Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

3.8.2017 - Budjetti ja liittoneuvottelut alkavat jo kuumentaa tunteita

Valtiovarainministeriö yrittää ensi viikolla saada valmiiksi oman esityksensä valtion ensi vuoden budjetiksi, jolle talouden kasvu näyttäisi antavan jo hieman väljyyttä. Budjetin valmistelua seuraavat hallituspuolueiden ja opposition lisäksi tarkalla silmällä työmarkkinajärjestöt, jotka valmistautuvat syksyn palkkaneuvotteluihin.
Talous näyttää kasvavan tänä vuonna selvästi ennustettua rivakammin. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan kasvu olisi 2,4 prosenttia, ja se saattaisi tuoda työttömyyden hoitokulujen vähenemisen ja verotulojen kasvun myötä ensi vuoden budjettiin jopa likemmäs miljardin euron verran väljyyttä ja pelivaraa.
Vaikka virkamiehet mieluusti painavatkin tässä kohtaa menojarrua, niin Helsingin Sanomien mukaan ministeriössä valmisteltaisiin kuitenkin mm. julkisen sektorin lomarahojen palauttamista ennalleen. Tänä vuonnahan kuntien ja valtion työntekijöiden lomarahoista leikattiin 30 prosentin siivu kilpailukykysopimuksen yhteydessä.
Yllättävää suunnitelmassa on se, että lomarahojen palautus haluttaisiin ministeriössä kohdentaa vain hoitoalalle. Tämä ei ymmärrettävästi kelpaa muille julkisten alojen työntekijöille. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine onkin jo ärähtänyt, että leikatut lomarahat pitää palauttaa ensi vuonna kaikille julkisen sektorin työntekijäryhmille.
JHL:n vaatimus on ymmärrettävä, sillä julkisella sektorilla lomarahojen leikkaus on aiheuttanut jatkuvaa hammasten kiristystä. Se on merkinnyt pienipalkkaisille satojen eurojen menetyksiä.
Palkkakuopassa olleet sairaanhoitajat ovat olleet viime vuosina politiikan pelinappuloina siitä lähtien, kun porvaripuolueet lupasivat hoitajille vaalitäkynä reilun palkankorotuksen, mutta joka käynnisti kaikilla aloilla palkankorotusautomaatin. Se noin kymmenen vuoden takainen kierros on käynyt yhteiskunnalle kalliiksi, ja se on johtanut viime vuosien nollakorotuksiin - porvaripuolueiden vaatimuksesta.
Neuvottelupöydissä käydään syksyn aikana lomarahoista varmasti kovaa vääntöä, sillä julkisen sektorin liitot haluavat muutakin parannusta palkkoihinsa.
Lisäksi palkkojen korotusvaatimuksia tulevat esittämään yksityisen sektorin palkansaajat, joten työmarkkinasyksystä on tulossa kiivas. Mutta sitähän on ennustettu jo nykyisen kikyn hyväksymisestä saakka.
Työnantajien EK irtaantui viime vuonna tulopolitiikasta, mikä on johtanut siihen, että nyt palkoista ja työehdoista sovitaan liittokohtaisesti. Tulevana syksynä tupolla saattaisi olla kuitenkin taas kysyntää.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala