Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

23.6.2016 - Vesien suojelu alkaa mökkirannasta – kaikki ei silti omissa käsissä

Juhannuksena suomalaiset lähtevät vesien ääreen tai vesille. Suuntana on joko järvi tai näin meren lähellä Selkämeri – ja Rauman seudulla Raumanmeri, joka oli Pohjanlahden eteläosan virallinenkin nimitys ennen muinoin.

Juhannussään ennustaminen on lähes yhtä mahdotonta kuin Britannian Brexit-äänestyksen tuloksen, mutta satoi tai paistoi, jokaisen ranta-asukkaan on syytä miettiä, mitä pystyy itse tekemään kotijärvensä tai -merensä vedenlaadun hyväksi.

Sanotaan, että vesistön hoito alkaa omasta rannasta. On selvää, että jätevedet pitää johtaa saostuskaivoon ja maaperäimeytykseen, pienpuhdistamoon tai maasuodattimeen. Kuiva- ja kompostikäymälät ovat suositeltavat vaihtoehdot. Järvessä tai meressä ei tule peseytyä tai pestä mitään. Jopa hiusten pesu järvessä tai meressä kuormittaa. Matot pestään onneksi nykyisin useimmiten rannalle sijoitetuissa matonpesupaikoissa.

Järvien ongelmia ovat rehevöityminen, mataluus ja umpeenkasvu. Itämeri – ja samalla myös sen pohjoisin osa Pohjanlahti ja itäisin osa Suomenlahti – puolestaan on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Ongelmia aiheuttavat meressäkin rehevöityminen ja myös öljykuljetukset, lisääntyvä laivaliikenne ja ilmastonmuutos. Suolavesipulssit Pohjanmereltä ovat Itämeren elinehto, mutta ne ovat harventuneet ilmaston lämpenemisen takia.
Moni Itämeren tilaan vaikuttava asia ei ole aivan ranta-asukkaiden tai maanviljelijöiden toimien varassa. Meren rannoilla on paljon isoja saastuttajia joihin ei noin vain vaikuteta.

Esimerkiksi Pietarin kaupungin lähellä tikittää jätepommi, valtava vaarallisten jätteiden kaatopaikka. Jätealtaat ovat täynnä, ja asiantuntijat odottavat kauhulla runsaita vesisateita, joiden seurauksena myrkyt saattavat tulvia yli äyräiden ympäristöön ja lopulta Itämereen.


Myös teollisuudella, kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä. Luviakin on saamassa oman Pietarinsa lähettyville pienemmän ”jätepommin”. Luvian ulkomerialueelle, noin kaksi kilometriä Iso-Pietarin saaresta etelään ja 10 kilometrin päästä rannikosta, aiotaan rakentaa iso kalankasvattamo.

Verkkokasseja sinne sanotaan tulevan 10:stä 20:een. Muutos ravinnekuormituksessa on merkittävä: tulevan laitoksen kuormitus tulee olemaan peräti 8–16-kertainen verrattuna olemassa olevan kalankasvatuksen aiheuttamaan ravinnekuormaan.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala