Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

11.3.2016 - Vihapuheille ja vainoamiselle on pantava rajat

Tällä viikolla julkisuuteen tullut kansanedustaja Krista Kiuruun (sd) kohdistunut vainoaminen on jälleen kerran esimerkki yhteiskunnan nykytilasta, jossa vihapuheet ovat yleistyneet huolestuttavasti.

Kiurun tapaus, jossa yksi ja sama henkilö on tekstiviestein ja puheluin vainonnut vuosien ajan näkyvää poliitikkoa, on ääritapaus, jollaista Suomessa ei ole ilmeisesti aiemmin ilmennyt. Mutta vastaavan kiusaamisen kohteeksi on varmasti joutunut moni tavallinen kansalainen, eivätkä nämä tapaukset välttämättä koskaan nouse julkisuuteen samalla tavalla kuin Kiurun tapauksessa.

Vainoaminen ja kiusaaminen, johon yleensä liittyy kaikenlaista vihapuhetta ja -kirjoittelua, saattavat liittyä esimerkiksi avioerotilainteisiin tai työpaikan ihmissuhteisiin. Huolestuttavaa on sekin, että kiusaamiseen ja vainoamiseen syyllistyvät yhä nuoremmat. Sitä on tapahtunut jopa peruskoululaisten keskuudessa.

Nämä ilmiöt ovat lisääntyneet internetin ja sosiaalisen median myötä, kun nimettömänä voi kirjoittaa aivan mitä tahansa joutumatta siitä vastuuseen. Toki jotkut harrastavat vihapuheita omalla nimelläänkin, mutta se ei tee asiasta yhtään hyväksyttävämpää.

Facebookissa on viime päivinä kiertänyt mm. maahanmuuttokriitikkona ja natsisympatioista tunnetun tamperelaisen Seppo Lehdon kirjoitus, jossa hän hyökkää rajusti Ylen toimittajaa kohtaan. Teksti on ikävää luettavaa, ja se herättää lähinä sääliä kirjoittajaansa kohtaan. Lehto tuli muutama vuosi sitten tunnetuksi siitä, että hän eduskunnan lehterillä heitti natsitervehdyksen ollessaan perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren vieraana. Lehto sai porttikiellon eduskuntaan ja Hirvisaari joutui eroamaan eduskuntaryhmästään.

Vihapuheille ja vainoamiselle pitää saada nykyistä tiukemmat rajat. Eri asia on, miten rajat saadaan pystytettyä. Vaikka poliisi yrittää seurata sosiaalista mediaa, niin senkin voimavarat tähän tarkoitukseen ovat rajalliset.

Valtaosa suomalaisista tunnistaa asiallisen ja asiattoman keskustelun rajat, ja valtaenemmistö meistä pystyy keskustelemaan sivistyneesti, vaikka asioista ollaankin eri mieltä. Tämän enemmistön velvollisuus on tuomita kaikenlaiset vihapuheet ja myös vainoamiset.

Krista Kiurun vainooja sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä lähestymiskiellon. Tuomiota on julkisessa keskustelussa pidetty matalana.

Oikeuslaitos on kuitenkin ratkaisunsa tehnyt, ja syyttäjä ja Krista Kiuru itsekin ovat ilmoittaneet tyytyvänsä siihen. Siitä huolimatta kannattaa pohtia, onko rangaistuksia näissäkin tapauksissa syytä kiristää. Raiskaus tai muu väkivalta eivät ole ainoita tapoja loukata ihmisen koskemattomuutta.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala