Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

20.2.2015 - Auerin ylle jää ikuinen epäilys

Suomalaisessa oikeushistoriassa koettiin torstaina merkittävä tapahtuma, kun Vaasan hovioikeus vapautti Anneli Auerin hänen miehensä Jukka S. Lahden murhaa koskevista syytteistä. Lahden raaka murha tapahtui perheen kodissa Ulvilassa joulukuussa 2006, joten itse tapahtumasta on kulunut aikaa yli kahdeksan vuotta.

Hovioikeus vapautti tuomariäänin 2-1 Anneli Auerin Satakunnan käräjäoikeuden joulukuussa 2013 tuomitsemasta elinkautisrangaistuksesta. Hovioikeus määräsi, ettei Aueria voi enää Ulvilan surman takia pitää vangittuna.

Tosin Auer kärsii toista rangaistusta lapsiin kohdistuvista seksirikoksista. Niistä hän vapautunee ensi kesänä, jolloin hän on ensikertalaisena kärsinyt puolet saamastaan 7,5 vuoden tuomiosta.

Hovioikeus päätyi ratkaisuunsa, koska sen mielestä eivät poliisi ja syyttäjä pystyneet aukottomasti todistamaan, että Anneli Auer olisi surmannut miehensä.

Todistustaakka on ollut syyttäjällä. Auerilla ei sen sijaan ollut velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä eikä myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen.

Esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa hovioikeuden mukaan varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn vahingoksi.

Ulvilan Surman tutkinta on ollut harvinaisen sekava vyyhti, jonka jälkiselvittely jatkuu vielä pitkään. Kukaan ei kai voi kiistää sitä, että poliisi epäonnistui pahoin tutkinnan alkuvaiheessa. Auerkin sai murhasyytteen vasta vuonna 2009.

Surman ensimmäisen tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden ilmeisistä virheistä johtuu se, ettei tapaus ole vielä selvinnyt.

On huomattava, että vaikka Anneli Auer nyt on vapautettu, tiedossa ei ole ketään muutakaan, jota Lahden murhasta epäillään.

Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Auer olisi tappanut Lahden syytteessä esitetyin tavoin.

Samalla hovioikeus kuitenkin katsoi, että Auerin syyllisyydestä jäi vähintään varteenotettava epäily. Lisäksi yksi kolmesta tuomarista piti häntä syyllisenä murhaan.

Onkin päivän selvää, että Anneli Auerin ylle jää varmasti ikuinen epäilys siitä, että ehkä hän sittenkin murhasi miehensä jäämättä teosta kuitenkaan kiinni. Tällainen tilanne on sekä syytetyn itsensä mutta myös koko yhteiskunnan kannalta ikävä.

Syyttäjällä on vielä mahdollisuus hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa asiassa. Eri asia on, myönnetäänkö lupaa. Jos sitä ei tule, päättyy Ulvilan surman tutkinta Annelin Auerin kohdalla tähän.

Arvoitukseksi jää, ratkeaako juttu koskaan.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala