Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

9.1.2015 - Haiskahtaa punamullalta

Vaikka kevään eduskuntavaaleihin on aikaa vielä vajaat neljä kuukautta, käyvät spekulaatiot vaalien jälkeen muodostettavasta hallituksesta kuumana.

Ehkä selkeimmin tulevaan hallitusohjaan otti kantaa tällä viikolla kokoomuslainen maatalousministeri Petteri Orpo, jonka mielestä kokoomuksen ja sosialidemokraattien yhteinen hallitustaival on kuljettu loppuun, ja hänen mielestään tavoitteena tulee olla  kokoomuksen ja keskustan muodostama porvarihallitus. Kokoomuksessa ilmeisesti kuvitellaan, että keskustan avulla pystytään tekemään oikeistolaista talouspolitiikkaa, joka ei elvytystä haluavien sosialidemokraattien kanssa ole onnistunut.

Orpon puheenvuoro on otettu vastaan ristiriitaisesti. Sitä on jo tulkittu kokoomuksen osalta kuluttajansuojaksi, eli äänestäjät tietävät jo päätöstä tehdessään, millaista kokoomusta he äänestävät tai eivät äänestä. Toisaalta Orpoa on tulkittu aivan oikein niin, että Alexander Stubbin johdolla kokoomus on siirtynyt selvästi oikeammalle verrattuna Jyrki Kataisen kauteen.

Muissa puolueissa ei ole yhtä selvästi otettu hallituspohjaan kantaa julkisuudessa. Selvää on ainoastaan se, että kaikki neljä suurta puoluetta haluavat seuraavaan hallitukseen. Tosin laskevien kannatuslukujen kanssa pähkäilevä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ilmoittanut puolueen tavoittelevan pääministerin ja useiden muidenkin merkittävimpien ministerinsalkkujen saamista.

Kannatuslukujen huipulla paistattelevalle keskustalle riittää nyt halukkaita kumppaneita, mutta esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ollut melko varovainen pohtiessaan julkisuudessa vaalien jälkeistä aikaa.

Samoin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on pitänyt ovia auki kaikiin suuntiin. eikä Orpon lausunnoista ärähtänyt puoluesihteeri Reijo Paananenkaan lähtenyt hallituspohjan spekulointiin muuta kuin että Suomi tarvitsee enemmistöhallituksen.

Lännen Median kyselyn mukaan kolmannes keskustan piirijohtajista kannattaa seuraavaksi hallituspohjaksi keskustan ja sosialidemokraattien varaan rakentuvaa punamultaa, ja myös SDP:n kentässä löytyy paljon kannatusta punamullalle, jonka varassa Suomea on historian saatossa rakennettu varsin menestyksekkäästi huolimatta puolueiden kovista riidoistakin.

Niinpä ensi keväänä suomalaisessa politiikassa saattaa haiskahtaa tai tuoksahtaa vahvasti punamullalle varsinkin, jos SDP:n loppuvuodesta alkanut kannatuksen hienoinen nousu jatkuu.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva