Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

23.12.2014 - Suomi hiljenee jouluun epävarmoissa tunnelmissa

Suomalaiset aloittavat joulun vieton tänä vuonna epävarmemmissa tunnelmissa kuin aikoihin. Suomen taloustilanne on heikentynyt edelleen, eikä kunnon kasvua ole näkyvissä vielä ensi vuonnakaan.

Työllisyystilanne on heikentynyt edelleen, ja Satakunnassa työttömien määrä on noussut vuodessa 1 200:lla ja on nyt 12 900.
Taloustilanteen heikkeneminen näkyy myös päättymässä olevassa joulukaupassa, jonka uskotaan supistuvan 1,5 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Lisäksi syytä epävarmuuteen antaa kansainvälinen poliittinen tilanne, erityisesti Venäjän poliittinen kehitys.

Vaikka Venäjä ei edelleenkään ole todellinen uhka Suomen turvallisuudelle, on moni suomalainen valtiojohdon rauhoitteluista huolimatta huolissaan. Se on mm. lisännyt kansalaisten Nato-myönteisyyttä, ja Suomen Nato-jäsenyydesta tulleekin yksi ensi kevään eduskuntavaalien teemoista.

Suomen sisäpolitiikassa ollaan odotettavissa tunnelmissa. Huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit sävyttävät jo kaikkea poliittista keskustelua. Kannatusmittauksissa keskusta näyttää menevän menojaan. Aiemman kärkipuolueen kokoomuksen kannatus on romahtanut, ja sosialidemokraatit ovat kirineet kokoomuksen ohi toiseksi. Myös perussuomalaisten alamäki jatkuu.

Kannatuksensa romahtamisesta paniikkiin joutunut kokoomusjohtaja Alexander Stubb on hyökännyt voimakkaasti ay-liikettä vastaan, ja tämä on lisännyt hermostumista ja epävarmuutta palkansaajaliikkeessä: jos kevään eduskuntavaalien jälkeen maahan muodostetaan porvarihallitus, on palkansaajille luvassa vaikeita aikoja. Kokoomuksen haluna tuntuu olevan heikentää työntekijöiden asemaa lakiteitse.

Kokoomuksen paniikkia kuvastaa myös se, että pääministeri Stubb veti viime viikonvaihteessa Ylen haastattelussa vanhan kokoomusfraasin ”koti, uskonto ja isänmaa”. Enää ei kokoomus mainosta olevansa työväenpuolue, vaan nyt on olemassa selkeä vastakkainasettelu.

Epävarmuustekijöitä on siis runsaasti. Joululomalle jäänyt eduskunta palaa toimikautensa viimeiselle työrupeamalle 13. tammikuuta. Ennen vaaleja vanhalla eduskunnalla ja hallituksella on aikaa muutama kuukausi viedä loppuun keskeneräisiä lakihankkeita, joista tärkein lienee sote-uudistuksen vieminen eteenpäin.

Sekin on vielä epävarmaa, saako hallitus sote-uudistuksensa sellaiseen vauhtiin kuin se on luvannut. Se olisi tärkeää, sillä osaltaan se antaisi kansalaisille varmuutta, että julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan todella toimimaan.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva