Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

29.8.2014 - Porin seudun kuntaliitoksessa edessä ratkaisun hetket

Porin seudulla selviteltävänä oleva yhdeksän kunnan yhdistymishanke on edennyt siihen vaiheeseen, että kuntien valtuustojen on määrä 29. syyskuuta päättää, jatkavatko ne hankkeessa edelleen, kun loppuvuoden aikana neuvotellaan jo yhdistymisestä.

Vaikka lopulliset yhdistymispäätökset on tarkoitus tehdä ensi helmikuun hangilla, niin jo syyskuun lopun päätös saattaa olla sellainen, joka erottelee jyvät akanoista.

Tähänastinen selvitystyö on sujunut hankkeen vetäjien mukaan hyvässä hengessä. Tulevan uuden suurkunnan elämää on selvitetty monelta kantilta laajoissa työryhmissä, joten kaikki ovat varmasti saaneet äänensä kuuluviin.

Porin selvitysalueessa on mukana yhdeksän kuntaa: Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen ja Ulvila. Samaan aikaan keskisessä Satakunnassa tehdään Harjavallan johdolla omaa kuntaliitosselvitystä, ja Kokemäki on vielä mukana Kaakkois-Satakunnan selvityksessä, joten mitenkään päivän selvää ei ole, millaisessa muodossa uusi Pori-vetoinen kunta syntyy.

Todennäköisimmin ainakin Ulvila ja Merikarvia on mukana uudessa kunnassa, jonka nimi ei todennäköisesti ole Pori ja vaan jotakin muuta. Luvian paikka lienee joko Keski-Satakunnassa tai Porin helmassa, sillä yksin se lähes kriisikuntana ei pysty jatkamaan.

Porin ja Harjavallan välillä on ollut perinteisesti ristivetoa, ja tämä kävi jälleen selväksi Porissa tällä viikolla järjestetyssä yhdeksän kunnan yhteisessä valtuustoseminaarissa, jossa Harjavallan suunnalta esitettiin selkeitä epäilyjä siitä, mitä Pori voisi antaa muille kunnille.


Yllättäen entisen Noormarkun alueelta tulivat Porin innokkaimmat puolustajat, kun he kehuivat muutaman vuoden takaista Noormarkun liittymistä Poriin. Toisaalta esiin kaivettiin myös 42 vuoden takainen liitos, jossa Ahlainen liitettiin Poriin. Ahlaislaisten mukaan Pori taas ei ole antanut Ahlaisille mitään.

Olipa kuntien ratkaisu kuukauden kuluttua sitten mikä tahansa sen pitäisi perustua tietoon kuntalaisten parhaaksi eikä tunteeseen. Mutta kuten selvitysmies Jarmo Asikainen Porin seminaarissa sanoi, päätöksessä tunteella on sittenkin ehkä suurin merkitys.
Se on valitettavaa ainakin silloin, jos maakunnassa Poria kohtaan tunnettu epäilys vie voiton järjeltä.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala