Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

19.6.2014 - Porissa SDP:n pesäero kokoomuksesta voisi olla paikallaan

Samaan aikaan kun SDP yrittää valtakunnan tasolla sopia kokoomuksen kanssa hallitusyhteistyön jatkamisesta vaalikauden loppuun, mietitään kuntatasolla mm. Porissa, mikä on näiden kahden valtapuolueen suhde.

Kokoomuksen noustua vuosikymmenten jälkeen Porissa ohi sosialidemokraattien ovat demarit katsoneet parhaimmaksi toimia edelleen yhteistyössä kokoomuksen kanssa. Tällä yhteistyöllä on Porissa pitkät perinteet, ja on kiistämätön tosiasia, että se on ollut myös kaupunkilaisten kanssa varsin hedelmällistä varsinkin, kun SDP on huolehtinut siitä, että kunnalliset palvelut ovat olleet niiden saatavilla, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Kuntatalous on kiristynyt vuosi vuodelta, ja sen varjolla kokoomus on nykyisen porvarienemmistönsä turvin pystynyt kiristämään Porissa myös hyvinvointipalvelujen saatavuutta.

Tilanne on johtanut siihen, että sosialidemokraatit ja kokoomus ovat ajautuneet Porin kunnallispolitiikassa yhä useammin konflikteihin.

Tuorein esimerkki tästä on viime maanantaina kaupunginhallituksen ensi vuoden budjettikehyksen käsittelyssä käyty äänestys tuloveroprosentista. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen esitti, että Porin tuloveroprosenttia nostettaisiin 0,75 prosenttia, jolla olisi voitu turvata palvelujen säilyminen edes suurin piirtein nykyisellä tasolla. Sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto olivat samoilla linjoilla.

Kokoomuksen linjana on valtakunnallisesti verotuksen alentaminen, ja puolue esitti myös Porissa pienempää korotusta. Kokoomus olisi jakanut 0.75 prosentin korotuksen kolmelle vuodelle, 0,25 prosenttia kullekin. Tämä olisi johtanut siihen, että palveluilla rahoitettavia käyttötalousmenoja olisi pitänyt karsia ensi vuonna rajulla kädellä.

Demarien vastustaessa tätä, kokoomus tarjosi kompromissia, jossa ensi vuonna tehdään 0,50 prosentin korotus ja 0,25 prosentin korotus vuonna 2016. Vasemmistopuolueet vastustivat tätäkin, mutta ne hävisivät äänin 6-5. Apunaan kokoomuksella olivat perussuomalaiset ja keskusta.

Seurauksena on, että hallintokuntien menoja pitää ensi vuonna karsia yhteensä yli 3 miljoonalla eurolla. Se tulee näkymään kuntalaisten palveluissa.

Sosialidemokraateille lieneekin jatkossa järkevämpää tehdä yhä selvempi pesäero kokoomukseen ja tehdä omaa politiikkaansa. Vain siten tavalliset porilaiset toivottavasti havaitsevat, ketkä kaupungissa puolustavat kunnallisia palveluja.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala