Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

3.5.2013 - SDP:ssä alkoi itsetutkiskelun aika

Vapun edellä Ylen julkistaman puolueiden kannatusmittauksen sosialidemokraateille antama 16 prosentin tulos on puolueen historian heikoin, ja se sai monet demarien vappupuhujat aloittamaan aiheellisesti itsetutkiskelun siitä, mikä on mennyt vikaan.

Pisimmälle itsetutkiskelun vein puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Hänen mukaansa työtä ja oikeudenmukaisuutta korostava hallitusohjelma on edelleen ajankohtainen ja SDP:lle sopiva perusta hallitustyölle.

Vaikka Urpilaisen mielestä moni asia on tehty oikein kuten verotuksen kiristäminen suurituloisilla, pienituloisten verohelpotukset, nuorisotakuu, vanhuspalvelulaki ja Suomen EU-politiikan kiristäminen, niin puheenjohtaja näki paljon myös parantamisen varaa.
Urpilaisen mukaan hallitus ja SDP pystyvät parempaan.

On aika keskittyä työttömyyden vähentämiseen, kuntapalvelujen parantamiseen sekä veroparatiisien ja harmaan talouden torjuntaan, hän sanoi.

Urpilainen sanoi myös, että niin hallituksen kuin hänen itsensä pitää katsoa peiliin ja molempien on parannettava juoksuaan. Puheenjohtaja myönsi keskittyneensä liikaa EU:n asioiden hoitoon, ja nyt hän lupasi paneutua enemmän kotimaan asioihin.
Mitään suurta konkretiaa ei Urpilaisen puhe kuitenkaan sisältänyt, jos ei lasketa sitä, että SDP:n pitää tehdä tiiviimpää yhteistyötä ay-liikkeen ja palkansaajien kanssa, mikä onkin työväenpuolueelle itsestään selvyys.

Vapusta voidaankin katsoa alkaneen sosialidemokraattien itsetutkiskelun aika. Sitä odottavat puolueen järjestökentässä toimivat lukuisat aktiivit, ja sitä odottavat äänestäjät. Uutta rohkeampaa linjaa kaipasi pari viikkoa sitten mm. Satakunnan sosialidemokraattien puheenjohtaja Harri Lehtonen.

On kuitenkin ymmärrettävää, että konkreettinen itseruoskinta puolueen johdossa on tehtävä muualla kuin julkisuudessa ja etenkään juhlapuheissa.

Puolueen omassa järjestökentässäkin moni ajattelee, että SDP on joutunut hallituksessa liiaksi puolustuskannalle. Nyt olisikin aika käydä hyökkäykseen. Sitä odotetaan varmasti myös ay-kentässä, jossa demarit ovat tutkimusten mukaan menettäneet kannatustaan perussuomalaisille.

Parempaa yhteyttä ay-liikkeeseen peräänkuulutti mm. Porin demarien vappujuhlassa opetusministeri Jukka Gustafsson.
Urpilaisen lupaamaa ministerikierrätystä on odotettu yhdeksi lääkkeeksi kannatuksen nostamiselle, mutta ehkä sittenkin politiikan sisältö on tärkeämpää kuin sitä toteuttavat kasvot.

Järkevän ajatuksen heitti myös kansanedustaja Kristiina Salonen Nakkilan vappujuhlassa.
Salosen mukaan nyt tarvitaan johdonmukaista politiikkaa, jota tehdään seuraavat sukupolvet, ei seuraavat vaalit silmällä pitäen.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva