Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

5.4.2013 - 107-vuotiaalla riittää edelleen happea

Tänään 5. huhtikuuta on kulunut tasan 107 vuotta siitä, kun Uuden Ajan edeltäjä Sosialidemokraatti alkoi ilmestyä satakuntalaisen sosialidemokratian puolustajana.

Kansalaissodan loppukahinoiden jälkeen elokuussa 1919 Uudeksi Ajaksi muutettu lehti on vuosikymmenten aikana kokenut nousuja ja kohtalonhetkiä, mutta yhtä kaikki, lehti on niistä selvinnyt, kiitos maakunnan sosialidemokraattisen järjestöväen ja uskollisten tilaajien ja lukijoiden, jotka ovat pitäneet lehteä niin tarpeellisena, että sen eteen on tehty kaikki voitava,

Niinpä 107-vuotias Uusi Aika on edelleen hapessa, ja joidenkin tahojen ilakointi lehden hautajaisista on ollut pahasti ennenaikaista.
Siinä, missä viime vuosisadan alkutaipaleella kansalaissota oli kaataa koko työväenlehdistön, ovat uhkina myöhemmin olleet talouden lainalaisuudet.

Uusi Aika eli suuria taloudellisia vaikeuksia 1960-luvulla, mutta lehtiyhtiön silloiset vastuuhenkilöt saivat lehden pelastettua.
Määrätietoiset ponnistelut lehden talouden oikaisemiseksi, 1970-luvulla tehdyt investoinnit ja ay-liikkeen tuki siivittivät Uuden Ajan nousuun, joka jatkui aina 1990-luvun lamavuosiin saakka. Kasvu taittui, ja koko työväenlehdistössä alkoivat ensimmäiset lehtikuolemat.

Satakunnassa järjestöväki, ay-liike ja monet yksittäiset henkilöt pitivät huolen kuitenkin siitä, että Uusi Aika jatkoi ilmestymistään, eivätkä tilaajatkaan hylänneet lehteä.

Uudet vaikeudet alkoivat 2000-luvulla, kun suomalainen mediakenttä alkoi keskittyä yhä harvempiin käsiin, ja työväenlehdet joutuivat valtamedian puristuksiin. Tilannetta pahensi valtion puoluelehdille maksaman lehdistötuen muuttaminen puolueiden viestintätueksi. Muiden joukossa myös SDP halusi turvata pää-äänenkannattajansa ilmestymisen. Sitä varten tukea otettiin pois maakuntalehdiltä.

Vuoden 2011 alussa monta sosialidemokraattista maakuntalehteä lopetettiin, mutta monen ponnistuksen jälkeen Uuden Ajan ilmestyminen pystyttiin turvaamaan, tosin aiempaa pienemmin resurssein ja viikkolehtenä. Ilahduttavaa on, ettei lukijat ole meitä nytkään hylänneet.

Vaikka lehden voimavarat ovat nyt rajalliset, me lehden tekijät pyrimme kuitenkin surkuttelematta ja parhaamme mukaan journalistisin keinoin palvelemaan satakuntalaista sosialidemokratiaa, ay-liikettä ja koko satakuntalaista elämänmenoa olemalla koostamme huolimatta tärkeä osa maakunnan mediakenttää - myös ilmoituskanavana.

Tuleen ei pidä jäädä makaamaan, Uuden Ajankin on oltava mukana mediamaailman murroksessa. Painetun lehden tukena tulemme kehittämään myös verkkoviestintäämme, jotta voimme palvella lukijoitamme nykyaikaisin välinein.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala