Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

2.11.2012 - Perussuomalaisten valo on himmenemässä

Kunnallisvaalien tuloksen selvittyä SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kuulutti, että sosialidemokraatit antoivat gallupeille kyytiä eikä ”hoppee ole häppee”. Totta onkin, että nykyisessä tilanteessa SDP:n saavuttama toinen sija valtakunnallisissa tuloksissa on eräänlainen torjuntavoitto.
Valtamediassa sosialidemokraattien tulosta on vähätelty ja pidetty suoranaisena tappiona, ja totta onkin, että alle 20 prosentin pudonnut kannatus on historiallisen huono. Huonomminkin olisi voinut käydä, mikäli perussuomalaiset olisivat saaneet havittelemansa uusintajytkyn. Toisin kuitenkin kävi, ja perussuomalaisten kannatus jäi koko maassa 12,3 prosenttiin. Se on 7 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisissä kunnallisvaaleissa, mutta 6,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuoden eduskuntavaaleissa.
Vaikka paikallisvaaleja ei voi suoraa rinnastaa valtiollisiin vaaleihin, näyttää kuitenkin siltä, että perussuomalaisten valo on himmenemässä, ja Soinin puolue on jäämässä keskisuureksi puolueeksi vasemmistoliiton ja vihreiden rinnalle. Se kielii mm. siitä, että ammattiyhdistysväen pako työväenpuolueista perussuomalaisiin on pysähtynyt.
Toki mistään itsestään selvästä asiasta ei ole kysymys, ja ehkä juuri sosialidemokraattien kannattaa vielä olla valppaina perussuomalaisten suhteen. Esimerkiksi Satakunnassa tilanne oli hieman tasaisempi, ja perinteisessä demarilinnakkeessa Porissa perussuomalaiset saivat 15,3 prosentin kannatuksen rokottaen juuri demarien ja vasemmistoliiton ääniä. Toisaalta koko Satakunnassa SDP on edelleen ylivoimaisesti suurin puolue, ja Satakunta on Suomen sosialidemokraattisin maakunta.
SDP:ssä onkin aihetta miettiä tulevia strategioitaan eli millä varmistetaan puolueen uusi nousu yli 20 prosentin kannatuslukemiin. Kunnallisvaalitaistelussa puoluejohdon sanoma oli nyt huomattavasti selkeämpi kuin monissa aiemmissa vaalitaisteluissa. Sosialidemokraatitkin näyttävät viimein oppineen sen, että kansalle on puhuttava sellaista kieltä, jota kansa ymmärtää.
Tämä oli varmasti osasyynä siihen, että demarien viesti meni perille, eikä kannatus romahtanut. Koska SDP:n kannatus ennakkoäänten perusteella oli lopullista tulosta korkeampi, voidaan myös kysyä, mikä puolueen kampanjassa meni viimeisen viikon aikana pieleen?
Joidenkin arvioiden mukaan puolue yritti tehdä kuntapalvelujen yksityistämisestä tai ulkoistamisesta väkisin riidan porvarien kanssa, ja se meni lopulta junnaamiseksi. Viesti olisi mennyt perille ehkä vähemmälläkin inttämisellä.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala