Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

29.6.2012 - Porin perusturvan ”pakki” pahasti sekaisin

Porin yhteistoiminta-alueen perusturvalla ei voi nyt hyvällä tahdollakaan sanoa menevän hyvin. Lupauksista huolimatta talousarvio on ylittymässä useilla miljoonilla euroilla, ja kaiken kukkuraksi yhteistoiminta-alue on hajoamassa käsiin.

Pomarkku ja Merikarvia ovat jo päättäneet erkaantua Porista ja liittyä Pohjois-Satakunnan kuntayhtymään PoSaan. Tätä kirjoitettaessa Luvian kunnanvaltuusto ei vielä torstai-iltana tehnyt lopullista päätöstään, mutta kunnanhallitus on esittänyt, että kunta erkaantuu Porista ja ryhtyy hoitamaan perusterveydenhuoltonsa itse.

Porin suurin kumppani Ulvila puolestaan haluaa, että Pori muuttaa yhteistoiminta-alueen perussopimusta paremmin Ulvilan etuja palveleviksi.

Porin seudun perusturvan ”pakki” on siis pahasti sekaisin, eikä tilannetta helpota, että perusturvalautakunta on päättänyt sulkea ainakin loppuvuodeksi pieniä terveysasemia. Sekä Porin yhteistyökumppanit että porilaiset ovat hämillään ja osa äkeissään.

Porin virkamiehillä ja päättäjillä erityisesti perusturvan puolella on peiliin katsomisen paikka. Missä on tehty virheitä? Myöskään kaupungin keskushallinto ja kaupunginhallitus eivät voi vetäytyä omasta vastuustaan, mutta esimerkiksi kaupunginhallituksessa on myönnetty virheet toisin kuin perusturvan johdossa, jossa valitulla linjalla on edetty jääräpäisesti.

Suurimman vastuun nykyisestä kaaoksesta kantaa kaksi virkamiestä: palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen ja perusturvajohtaja Terttu Nordman. He eivät ole saaneet perusturvan kasvavia kuluja hallintaan, ja viimeinen niitti yhteistyökunnille oli se, että Laaksosen ideoimana Pori päätti irtisanoa yksipuolisesti yhteistoiminta-alueen perussopimuksen ja muuttaa ehdot enemmän porilaisiksi.

Suurimpana kumppanina Porin omien etujen puolustaminen toki on ymmärrettävää, koska Pori on myös suurin maksaja, mutta asia olisi pitänyt hoitaa tyylikkäämmin.

Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen sanoo Uuden Ajan haastattelussa, että yhteistoimina-alueesta nyt eroavat kunnat hätiköivät, koska maan hallituksen kuntarakenneuudistus ja tekeillä oleva terveydenhuoltouudistus pakottavat kunnat takaisin neuvottelupöytään. Tämä lienee totta, ja Porin naapureita voidaankin arvostella ylireagoinnista. Syynä voi olla enemmän kepun politiikka kuin kuntalaisten etu..

On kyseenalaista, voiko esimerkiksi Merikarvia saada paremmat palvelut PoSasta, joka on suurissa taloudellisissa vaikeuksia, tai pystyykö pieni Luvia todella järjestämään yksin terveyspalvelut ja vieläpä halvemmalla.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva