Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

15.4.2011 - SDP:n ja keskustan välillä tulossa tiukka kisa

Yleisradion torstaina julkistama vaaligallup kertoo, että tiukin kisa sunnuntain eduskuntavaaleissa käydään sosialidemokraattien ja keskustan välillä.

Gallupin mukaan kokoomus olisi ottanut hieman etumatkaa ja olisi suurin puolue 21,2 prosentin kannatuksella. Keskusta olisi Ylen gallupin mukaan kakkosena 18,6 prosentin ja demarit kolmantena 18 prosentin kannatuksella.

Perussuomalaisten kannatus olisi selvässä laskussa, jo 17 prosentin kannatuksenkin saanut Timo Soinin puolue putoisi 15,4 prosenttiin, mikäli vaalit pidettäisiin nyt.

Vaikka kokoomuksen säilyminen suurimpana puolueena monia kummastuttaakin, kokoomuslaisilla ihanteilla, joissa jokainen vastaa omasta hyvinvoinnistaan ja joissa yhteiskunnan tukiverkoilla ei ole ole juuri merkitystä, tuntuu olevan kysyntää.

Kaikki on vielä toki mahdollista, sillä äänet lasketaan vasta sunnuntai-iltana.

Sosialidemokraateillakin on edelleen täydet mahdollisuudet nousta kolmannelta sijalta jopa suurimmaksi puolueeksi, ja joka tapauksessa keskustan ohittaminen kakkossijalle on jopa todennäköistä. Tätä viestii se, että Ylen gallupin tehneen Taloustutkimuksen mukaan sosialidemokraattien kannatus on noussut aivan viime päivinä muita puolueita nopeammin.

Tämän pitäisikin antaa tuhansille sosialidemokraattien vaalityötä tekeville talkoolaisille lisäintoa kahden viimeisen päivän loppukiriin.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on todennut, että ainoastaan suurimman puolueen asema takaa sen, että demarit nousevat neljän oppositiovuoden jälkeen seuraavan hallitukseen sekä pääsevät tai joutuvat korjaamaan porvarihallituksen tekemiä virheitä.
Demarien takaa-ajoasema on saanut keskustan johdon jo hermostumaan ja syyttämään demareita mm. siitä, että he ovat saaneet aikaan korkojen nousupaineita vaatiessaan Portugalin kriisirahoitukselle tiukkoja reunaehtoja kuten hallittua velkajärjestelyä.

Kepujohdon uhkailut on kuitenkin jätettävä omaan arvoonsa. SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ehtikin torstaina jo aivan oikein vastaamaan, että korot ovat nousussa ennen kaikkea siksi, että oikeistohallituksen toimet, kuten energiaverojen korotukset, ovat kiihdyttäneet inflaatiota. Myös oikeistohallituksen vastuuton lisävelanotto lietsoo epävarmuutta.

Sunnuntaina on äänestäjien vuoro puhua. Jos kansa haluaa todella muutosta, on ainoa realistinen mahdollisuus äänestää SDP suurimmaksi puolueeksi ja sitä kautta hallitukseen.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala