Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

18.3.2011 - Uusia ydinvoimaloita ei kannata kiirehtiä

Japanin maanjäristys ja sitä seuranneet ongelmat maan ydinvoimaloissa ovat lisänneet Suomessa erityisesti kansalaisten mutta myös poliitikkojen varovaisuutta ydinvoimaloita kohtaan. Vaikka vielä selvää tutkittua tietoa ei kansalaisten mielipiteistä vielä ole, niin tähän johtopäätökseen voidaan tulla yleisen keskustelun perusteella.

Ydinvoima on erityisen ajankohtainen Satakunnassa, kun Eurajoen Olkiluodossa on jo kaksi toimivaa ydinvoimalaa, kolmatta rakennetaan vaihtelevalla menestyksellä ja neljännelle on jo olemassa eduskunnan periaatepäätös.

Satakunta on energiamaakunta, ja ainakin tähän asti enemmistö maakunnan asukkaista on suhtautunut myönteisesti ydinvoiman lisärakentamiseen. Japanin tapahtumat oletettavasti lisäävät ydinvoiman vastustusta. Vaikka Suomessa ei olekaan maanjäristysten ja tsunamien riskiä, on meilläkin uhkansa kuten tulvavaara.

Japanin tapahtumat ovat osoittaneet konkreettisesti sen, että onnettomuuden sattuessa säteily uhkaa ihmisiä välittömästi 10, 20 tai jopa 30 kilometrin etäisyydellä laitoksesta, ja välillisesti vaikutusalue on huomattavasti laajempi. Jos Olkiluodossa tapahtuisi vastaava reaktorin sulaminen kuin Japanissa, olisi merkittävä osa Satakuntaa vaarassa.

Toisaalta iso osa kansalaisista tuntuu luottavan edelleen siihen, että Suomessa ydinvoimalat toimivat hyvin. Esimerkiksi Uuden Ajan nettikyselyn perusteella 65 prosenttia lehtemme lukijoista luottaa Suomen ydinvoimaloiden turvallisuuteen.

Eduskuntavaaleihin valmistautuvat poliitikot ovat ymmärrettävästi nyt ydinvoimakannoissaan varovaisia, ja esimerkiksi SDP:ssä ei nähdä tarpeellisena, että ydinvoiman lisärakentaminen otettaisiin esiin seuraavassa hallitusohjelmassa.

Kun viime vuonna eduskunta antoi periaateluvat TVO:n ja Fennovoiman uusille ydinvoimalahakemuksille, jäi Fortum ilman, ja se toivoo, että seuraavaan hallitusohjelmaan otettaisiin maininta vielä yhdestä uudesta reaktorista.

Tämän päivän tilanteen valossa onkin järkevintä, ettei uusia ydinvoimaloita nyt kiirehditä, ennen kuin Japanin tapahtumista on otettu kaikki oppi irti, ja Suomen jo toimivat sekä uudet ydinvoimalat on tarkastettu näiden opetusten perusteella.

Odotusaikana Satakunnassakin voitaisiin antaa vauhtia uusiutuvan energian käytölle. Maakunnassa on jo kokemusta sekä aurinkoenergian suunnittelusta että tuulivoiman rakentamisesta. Näille soisi lisää voimavaroja. Eivät esimerkiksi Porin rannikon tuulivoimalat ole edes maiseman pilaajia, pikemminkin päin vastoin.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva