Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

21.1.2011 - Työpaikkakiusaamiseen on puututtava kaikilla tasoilla

Yksi tämän viikon puheenaiheista on ollut Suomen Pankin työilmapiiri, kun sen entinen viestintäpäällikkö Jouko Marttila arvosteli kovin sanoin pääjohtaja Erkki Liikasen johtamistyyliä syyttäen häntä mm. työpaikkakiusaamisesta.

Marttilan ulostulo ei ole sattumaa juuri nyt, kun Liikasen virkakausi pääjohtajana on katkolla, ja tehtävä on haettavana. Sen on myöntänyt lehtihaastattelussa myös Marttila, joka on toivonut pankkivaltuuston huomioivan kritiikin virkaa täytettäessä.
Syytökset saattavatkin olla osin poliittisia, mutta toisaalta Suomen Pankista on kuulunut vastaavia puheita aiemminkin mm. eläkkeelle jääneen johtaja Sinikka Salon tapauksessa. Hänhän kertoi aiemmin joutuneensa työssään kiusaamisen kohteeksi mutta perääntyi syytöksineen myöhemmin.

Oli niin tai näin, jo pelkät epäilyt työpaikkakiusaamisesta ovat vakava asia, esitetään niitä sitten mistä työpaikasta tahansa - myös yhteiskunnan yläkerroksissa. Suomen Pankki on tässä mielessä aivan samanlainen työpaikka kuin vaikkapa tehdas tai toimisto, jollaisissa työpaikkakiusaamisen sanotaan olevan yleistä. Kaikki syytökset on tutkittava.

Esimerkkejä tai ainakin syytöksiä ylätason harjoittamasta työpaikkakiusaamisesta on löytynyt Satakunnassakin.
Paljon julkisuudessa ollut esimerkki on Porin kaupungintalo, jossa huono työilmapiiri henkilöityi lähes pari vuotta sitten kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen ja kaupunginsihteeri Lauri Kilkun johtamistyyleihin.

Syytösten seurauksena Porin kaupunginhallitus käynnisti laajan työilmapiiriselvityksen, jonka loppusanat lausuttiin vasta viime vuoden lopulla. Vaikka Porissa häärineiden konsulttien työstä voidaan olla montaa mieltä, poliitikot vakuuttivat prosessin päätyttyä, että kaupungintalolla on nyt työrauha. Se, että ongelmiin puututtiin, johti tuloksiin, ja näin pitääkin olla.

Julkisuuteen tulevat yleensä vain sellaiset työpaikkakiusaamiset, joissa on mukana julkisuuden henkilöitä tai jotka ovat erittäin räikeitä.

Yleinen ja myös tutkittu käsitys on kuitenkin se, että tälläkin hetkellä tuhannet suomalaiset joutuvat omilla työpaikoillaan eriasteisen kiusaamisen kohteiksi. Niin ei saisi olla, sillä jokaisella pitää olla mahdollisuus tehdä työtään ilman esimiesten tai työtoverien häirintää. Muuten seuraukset saattavat olla tuhoisia.

Työpaikkojen työsuojeluorganisaatioiden ja viranomaisten pitääkin olla valppaina koko ajan ja puuttua kiusaamiseen ajoissa.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala