Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

12.8.2010 - Palkansaajille kuuluu osa talouskasvun tuotosta

Alkamassa olevaan työmarkkinasyksyyn sisältyy neuvotteluja sekä kokonaan uusista työehtosopimuksista että pelkästään palkankorotuksista.

Mekaanisessa metsäteollisuudessa ja luotsausalalla neuvotellaan uusista sopimuksista, joihin myös palkankorotukset sisältyvät. Lentoliikenteen matkustamohenkilökunta ja palvelut ovat myös ilman sopimusta.

Sen sijaan mm. teknologiateollisuudessa, rahoitus– ja vakuutusalalla ja kemianteollisuudessa neuvotellaan palkankorotuksista. Esimerkiksi teknologiateollisuudessa nykyinen sopimus voidaan sanoa irti, mikäli sopuun rahasta ei päästä.

Neuvoteltiinpa sitten rahasta tai koko sopimuksesta yleistilanne on toinen kuin keväällä ja alkukesällä. Yritysten näkymät ovat kohentuneet, ja ensimmäisen vuosipuoliskon tulokset ovat lähes järjestään parempia kuin vuosi sitten. EK:n viimeisin suhdannebarometri näyttää samaan suuntaan: yritysten luottamus lähitulevaisuuteen on vahvistunut oli mittarina sitten tilauskanta, kannattavuus tai henkilöstön määrä.

Tästä ei silti seuraa, että neuvottelut palkankorotuksista olisivat helpottumassa. EK ohjastaa jäseniään tiukasti jakamaan niukkuutta. Se korostaa, että nyt on aika pitää kiinni yritysten kustannuskilpailukyvystä. Suomeksi se tarkoittaa, ettei työnantajien mielestä kummoisiinkaan korotuksiin olisi varaa.

Palkansaajien lähtökohta on toinen. Valtiovarainministeriön esitys ensi vuoden budjetiksi lisäisi toteutuessaan mm. asumiskustannuksia ja kiristäisi välillistä verotusta. Tuloverotus säilyy ennallaan. Mikäli palkansaajien ostovoimaan halutaan parannusta, se syntyy palkankorotusten avulla. Tätä asetelmaa ei neuvottelupöydissä voida kiertää. Edessä on sen vuoksi totinen kädenvääntö.

Tuotanto supistui viime vuonna harvinaisen paljon, joten kasvuprosentit näyttävät alkuunsa suurilta, kun muutos parempaan on käynnistynyt. Sen merkit alkavat olla jo niin vahvoja, että puheet kansainvälisen tilanteen edelleen jatkuvasta epävarmuudesta sisältävät myös piiloviestin ajaa alas vaatimuksia palkankorotuksista.

Jos työnantajilta kysytään, koskaan ei ole oikea aika korottaa palkkoja. Palkansaajat taas ajattelevat, että palkankorotuksiin nivoutuu kohtuullinen osa yrityksen menestyksestä. Ostovoimaa lisäämällä pidetään yllä myös palvelualojen työllisyyttä.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva