Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

27.7.2010 - Pätkätyön tekijät nostettava samalle viivalle vakinaisten kanssa

Porin viimeviikkoinen Suomi Areena osoitti sen, että suomalaisessa yhteiskunnassa riittää kosolti epäkohtia, joiden kärsijöinä ovat erityisesti pienituloiset.

Esimerkiksi ammattiliittojen ja sosiaalialisektorin järjestöjen toimesta esille nousivat köyhyys ja pätkätyöt, jotka työttömyyden ohella kulkevat rinnan.

Pätkätyöt tai silpputyöt ja muut epätyypilliset työsuhteet tulivat jäädäkseen erityisesti 1990-luvun laman seurauksena.

Ja vaikka työnantajapuolella on viime aikoina ryhdytty puhumaan osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden korvaamisesta kokopäiväisillä ja toistaiseksi voimassa olevilla työsuhteilla, on kuitenkin tosiasia, että Suomessa on laskutavasta riippuen yli 700 000 - ehkä enemmänkin - sellaista ihmistä, jotka joutuvat pakosta tekemään erilaisia pätkätöitä kärsien näin suurista toimeentulo-ongelmista. Esimerkiksi suurilla työllistämisluvuillaan itseään kehuva kaupan ala käyttää pääosin osa-aikaista työvoimaa.

Vaikka ay-liike on pyrkinyt yhä voimakkaammin puolustamaan pätkätyöläisten asemaa, ja esimerkiksi palvelualoilla on saatu aikaan sopimuksia vähimmäistyöajoista, lienee kuitenkin selvää, että pätkä- ja silpputyötä ovat tulleet jäädäkseen suomalaiseen työelämään. Näin mm. arvioi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly Porissa.

Ay-liikkeen onkin lisättävä yhdessä työväenpuolueiden kanssa ponnisteluja, jotta pätkätyöläiset saadaan lakisääteisesti tasa-arvoiseen asemaan vakinaisessa työsuhteessa olevien kanssa.

Lylyn esitys, että seuraava hallitus käynnistäisi erityisen politiikkaohjelman pätkätyöläisten tasa-arvoistamiseksi onkin hyvä.
Eri asia on, miten työnantajien asiaa voimakkaasti tähän asti ajaneet ja seuraavakin hallitusta mieluusti jo nyt yhdessä muodostavat porvaripuolueet esitykseen suhtautuvat.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti