Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

20.7.2010 - Urpilainen ja Kiviniemi ottavat mittaa Porissa

Nyt jo ensimmäiset askeleensa tänä vuonna ottaneen yhteiskunnallisen keskustelufoorumin, Porin Suomi Areenan merkitys on kasvanut vuosi vuodelta.

Kun tapahtuma viisi vuotta sitten aloitettiin Porin kaupungin ja MTV 3:n yhteistyönä, siitä toivottiin kesäistä kohokohtaa heinäkuussa muuten hiljentyvään poliittiseen keskusteluun. Pari viime vuotta ovat osoittaneet, että näin on todella käynyt. Porista on tullut muutamaksi päiväksi yhteiskunnallisen keskustelun pääareena jazzin rinnalle.

Tänä vuonna Suomi Areena on paisunut jo viisipäiväiseksi tapahtumaksi, jonka sateenvarjon alla järjestetään noin 90 keskustelua. Nämä tilaisuudet keräävät yleisökseen useita tuhansia ihmisiä seuraamaan ja kommentoimaan alustajien keskusteluja. Oma lukunsa on kansalaistori, jossa järjestöt voivat esittäytyä.

Ei siis ole ihme, että yhteiskunnan eri tahot jo suorastaan kilpailevat pääsystä Porin Areenalle, ja nyt viimeisetkin puolueet ovat huomanneet tapahtuman merkityksen. SDP esimerkiksi hakee Porista ehdotuksia puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Tämänkertaisen Suomi Areenan kohokohtiin kuuluu ilman muuta keskiviikkona järjestettävä puolueiden puheenjohtajien keskustelu, jossa käytännössä polkaistaan käyntiin ensi kevään eduskuntavaalien debatti.

Tuon keskustelun mielenkiintoa lisää se, että nyt ensimmäistä kertaa ovat vastakkain kaksi merkittävää naispuoluejohtajaa: SDP:n Jutta Urpilainen ja keskustan tuore Mari Kiviniemi.

Kaksi vuotta sitten silloin tuore oppositiojohtaja Urpilainen joutui silloisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk) ja kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen höykytettäväksi. Tällä kertaa keskustelu lienee tasaisempi, sillä Urpilaisen asema on vahvistunut, ja ovathan demarit jättäneet kannatuksessa selvästi taakseen keskustan.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti