Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

2.7.2010 - Energiaratkaisuja on vielä edessäkin

Eduskunta sai juuri ennen lomallelähtöä päättää torstaina kahdesta uudesta ydinvoimalaluvasta ja Posivan ydinjätteen loppusijoitussäilön laajentamisluvasta. Puhetta asian ympärillä eduskunnan suuressa salissa pidettiin pitkään, vaikka äänestysten lopputulos oli etukäteen selvä. Mielenkiinto kohdistui korkeintaan yksittäisten kansanedustajien käyttäytymiseen.

Eduskunnan päätettävissä oli täsmällisesti ottaen se, jäävätkö hallituksen kolme erillistä periaatepäätöstä voimaan vai eivät eli vastuu linjauksista lepää hallituksen harteilla. Eduskunnan käsittelyssä ei ollut esimerkiksi Fortumin lupahakemusta, jonka hallitus hylkäsi.

Ydinvoimalapäätökset olivat kauaskantoisia, mutta energiapäätökset eivät eduskunnassa tähän lopu. Jo syyskuussa käsittelyyn tulee hallituksen energiapaketin tärkeä osa, esitys uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta. Sen suhteen eduskunnalla on periaatteessa täysi valta.

Hallitus puki energialinjauksensa paketiksi, jonka valmistelussa painoivat enemmänkin muut seikat kuin perusteltujen ja kansalaisten luottamusta nauttivien linjausten rakentaminen.

Kokoomukselle oli tärkeää saada hyväksymisleima mahdollisimman monelle ydinvoimalaluvalle. Sen mielestä markkinat olisivat voineet ratkaista, kuka ja milloin rakentaa minkäkin voimalan. Viime aikoina on saatu liikaakin kouluesimerkkejä siitä, minkälaisella järjellä, pitkäjännitteisyydellä ja vastuunkannolla markkinat kykenevät toimimaan.

Keskustalle puolestaan tärkeintä oli saada revittyä ydinvoimalalupien vastineeksi mahdollisimman suuri tuki etenkin maa- ja metsätalouden piiristä saatavalle uusiutuvalle energialle.

Paketin sisältöä ei ratkaissut yhteiskunnan kokonaisetu vaan poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Uusiutuvan energian tukipaketti on tulossa eduskunnan käsittelyyn vasta ensi vuoden budjetin yhteydessä syyskuussa. Varmistaakseen tämän osan läpimenon keskusta on patistanut kansanedustajiaan äänestämään jaa myös ydinvoimalalupien yhteydessä.

Energian tuotanto ja käyttö on monestakin syystä rajujen muutosten edessä. Myös sen hinta tulee nousemaan. Hallitus ei kuitenkaan halunnut lähteä rakentamaan kestävää ja kansalaisten luottamusta nauttivien ratkaisujen linjaa vaan valitsi lyhyen tähtäimen rahastuksen tien.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva