Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

18.6.2010 - Talouden kasvueväitä ei pidä tuhota

Talouskehityksen näkymät ovat edelleenkin äärimmäisen epämääräiset ja ristiriitaiset. Tilannetta kuvaa se, että tiistaina Sampo Pankki nosti talouden kasvuennustetta tälle vuodelle muutaman kymmenyksen 1,8 prosenttiin, Tapiola taas pudotti oman ennusteensa yhdestä prosentista nollaan. Lisäarvioita odotetaan ensi viikolla, kun valtiovarainministeriön pitäisi julkistaa suhdanne-ennusteensa.

Suomen suurimmat uhkakuvat liittyvät Euroopan kehitykseen. Kreikasta liikkeelle lähtenyt rahoitus- ja velkakriisi kuihduttaa viennin kasvunäkymiä. Kasvu ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin, joten Suomelle tärkeät investoinnit ovat vähissä. Eurooppalaisilla rahoitusmarkkinoilla raha liikkuu huonosti.

Konservatiivijohtoiset hallitukset Euroopan eri maissa ovat samaan aikaan ryhtymässä rajuihin toimiin julkisen talouden tasapainottamiseksi. Saksa ankkuroi vajeleikkaukset jopa perustuslakiinsa.

Kriisimaissa kuten Kreikassa, Espanjassa, tai Portugalissa vajeiden nopea kiinnikurominen onkin tarpeellista. Sen sijaan maissa, joissa talouden perusta ja kilpailukyky on hyvässä kunnossa kuten Saksassa, liian nopeat kiristystoimet uhkaavat ei vain oman maan kansalaisten asemaa vaan koko maanosan talouden tulevaisuutta.

Vaikka julkisten talouksien velkaantumiskehitys on saatava pidemmällä tähtäimellä kuriin, liian puhdasoppiset ja pikaiset säästö- tai veronkiristystoimet voivat tappaa potilaan.

EU:n komissio antoi Olli Rehnin suulla Suomellekin nootin alkaa supistaa tänä vuonna yli neljään prosenttiin kasvavaa julkisen talouden vajetta jo ensi vuonna.

Mari Kiviniemen hallitus pitää miniohjelmaneuvottelut viikonloppuna. Vanhasen hallituksen ohjelma on pohjana, uutta on luvattu taloutta ja työllisyyttä koskeviin osiin.

Niiden laatimisessa on syytä olla tarkkana. Jos hallitus ei onnistu kirjaamaan korjausohjelmaansa toimia, jotka lisäävät kotimaassa kasvua ja luottamusta tulevaisuuteen, se rakentaa aineksia entistä suurempiin ongelmiin. Kasvava työttömyys ja sen myötä edelleen kasvava julkisen talouden vaje voi koitua kohtalokkaaksi.

Meilläkin vaje on kurottava umpeen ja käännettävä ylijäämäksi, jotta tulevista vuosista selvitään kohtuudella. Mutta vaje kasvaa vain entistä suuremmaksi, jos sitä koetetaan kituliaassa kasvuvaiheessa kuroa umpeen liian kovalla kädellä.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti