Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

7.5.2010 - Viisi kuntaa on Satakunnassa vielä kaukana

Satakunnan tulevaisuutta pohtiva Viisasten ryhmä on esittänyt, että kuntien määrän vähentäminen noin viiteen nykyisen 21:n sijasta vahvistaisi Satakunnan rakennetta. Maakunnan menestyksen ytimeksi ryhmä ehdottaa Pori-Rauma -kaksoiskaupunkia sekä Kankaanpään, Huittisten ja Euran-Säkylän ympärille muodostettavia keskittymiä.
Viisasten ehdotus tuntuu viisaalta, vaikka se ei olekaan aivan uusi ajatus. Satakunnan kuntien ja niiden yhteishengen nykyistä tilaa ajatellen se on kovin teoreettinen, ja todellisuudessa kuntien laaja yhdistyminen on vielä kaukainen tavoite.
Satakunnan kuntarakenne on ollut muutaman vuoden käymistilassa. Puheita on pidetty paljon, ja selvityksiä on tehty, mutta käytännön tuloksia on vähän. Jatkossakaan ei liitoksia tai uusia kuntia ei synny helpolla.
Rauman ja Lapin, Huittisten ja Vampulan, Euran ja Kiukaisten sekä Porin ja Noormarkun kuntaliitokset ovat ainoat viime vuosien toteutuneet liitokset. Harjavallan vetämä Jokilaakson kuntaliitos kaatui Ulvilan ristivetoon, Euran ja Säkylän liitos keskinäiseen torailuun. Lavialla taas on ottajia vähän.
Vauhdilla käynnistetty Pohjois-Satakunnan kuntien ja Parkanon monikuntaliitoshanke on jo alkumetreillä osoittautunut vaikeaksi palaksi erityisesti Satakunnan ja Pirkanmaan välisen maakuntarajan takia. Viidestä kunnasta hankkeessa on mukana täysillä enää kolme. Pakkaa sekoittavat vielä Pirkanmaan kansanedustajat, jotka vaativat kuntaministeri Mari Kiviniemeä (kesk) tilille sanomisistaan, joiden mukaan valtio ei sallisi maakuntarajan ylittämistä.
Lähinnä tieteen ja elinkeinoelämän edustajista koostuva Viisasten ryhmä tarkoitti varmasti ehdotuksellaan maakunnan parasta, mutta tässä tilanteessa ehdotuksen ajoitus ei ollut paras mahdollinen. Pikemmin se saattaa herättää kuntien päättäjissä hämmennystä.
Ja kunnissahan nämä asiat päätetään.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala