Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

27.4.2010 - Esitys Selkämeren kansallispuistosta järkevöityi

Lausuntokierrokselle nyt lähtenyt ympäristöministeriön esitys Selkämeren kansallispuistoksi on muuttunut viime metreillä varsin järkeväksi hankkeeksi, joka suojelee kaunista ja uhanalaista meriluontoa mutta mahdollistaa virkistyskäytön ohella myös mm. kalastuselinkeinon jatkumisen.

Metsähallituksen alkuperäisestä esityksestä kansallispuistoa on supistettu erityisesti Vakka-Suomen edustalla mutta myös koko Merikarvialta Uuteenkaupunkiin ulottuvalla alueella niin, että mm. kalankasvatus on mahdollista tulevaisuudessakin.

Kansallispuisto käsittää esityksen mukaan noin 160 kilometriä pitkän alueen, jonka pinta-ala olisi yli 90 000 hehtaaria. Selkämerelle saataisiin näin maan suurin merellinen kansallispuisto.

Satakuntalaisittain erittäin tervetullutta on se, että kansallispuisto estäisi lopullisesti merihiekan oton Porin ja Merikarvian edustan matalikoilta ja turvaisi luonnonkalojen kutualueiden säilymisen.

Yhtä tervetullutta on se että, Selkämeren kansallispuistossa voitaisiin metsästää enemmän kuin muissa kansallispuistoissa, ja erityisesti merimetso- ja harmaahyljekantoja voidaan tarvittaessa säädellä kalakantojen turvaamiseksi. Nythän molemmat lajit ovat lisääntyneet voimakkaasti kalastajien kiusaksi.

Kalastaminen olisi edelleen sallittua valtion yleisillä vesialueilla, mutta muilla alueilla tarvitaan Metsähallituksen lupa. Onkia ja pilkkiä toki saa vapaasti.

Porin edustalla kansallispuistosta on rajattu pois alueet, jotka Satakunnan maakuntakaavassa on varattu tuulivoimaloita varten. Eurajoen Olkiluodossa puolestaan on mahdollista laajentaa ydinvoimala-aluetta. Näin mahdollistetaan Satakunnan rannikon energiantuotantomahdollisuudet.

Selkämeren kansallispuistoa on suunniteltu kiistojen keskellä yli kymmenen vuotta. On toivottavaa, ettei mutkia tule enää, ja laki voidaan hyväksyä eduskunnassa viimein syksyllä.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti