Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

23.4.2010 - Ydinvoimaratkaisu on herkkua Satakunnalle

Hallituksen aie luvan myöntämisestä kahdelle uudelle ydinvoimalalle on herättänyt laajaa keskustelua puolesta ja vastaan, mutta Satakunnalle ratkaisu on joka tapauksessa toiveiden täyttymys.

Kun TVO on ilmoittanut rakentavansa neljännen ydinvoimalan Eurajoen Olkiluotoon, on luvassa rakennusajaksi tuhansia työpaikkoja.

Työpaikkoja toivottiin myös pitkittynyttä OL 3:sta suunniteltaessa. Maakunnassa on petytty karvaasti, kun suurin osa rakentajista on ulkoa. Niinpä ainakin rakennusaikana OL 4:stä tulee herkkua maakunnalle vain, jos TVO nyt todella huolehtii suomalaisten aliurakoitsijoiden ja työntekijöiden pääsystä mukaan.

Toisen luvansaajan Fennovoiman langat johtavat maakuntaan mm. Bolidenin ja useiden energiayhtiöiden kautta. Yhtä lailla Satakunnassa ollaankin tyytyväisiä myös Fennovoiman luvasta, vaikka voimala rakennetaan pohjoiseen.

Ydinvoimakupissa painavat kuitenkin paljon suuremmat asiat kuin Satakunnan menestyminen. Kyse on Suomen energiaomavaraisuudesta ja edullisesta sähköstä pyörittämään teollisuuden rattaita sekä koko kansantaloutta.

Suomeen tuodaan kahden ydinvoimalan verran sähköä Venäjältä, ja energiansaannin turvaamiseksi myös poikkeusoloissa on tärkeää, että turbiinit jauhavat maan rajojen sisäpuolella.

On silti muistettava, että nyt luvat on käsitelty vasta hallituksen iltakoulussa, ja lopullisen päätöksen tekee eduskunta. Eduskuntaryhmille lisäydinvoima on omantunnon asia, ja kansanedustajilla on vapaat kädet äänestää. Satakunnan kansanedustajista Krista Kiuru (sd) ja Veijo Puhjo (vas) ovat jo ilmoittaneet vastustavansa kahta lupaa.

Vaikka esityksen uskotaan läpäisevän eduskunnan, se ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettu. Lupien myöntämistä helpottaa hallituksen lupaama uusiutuvan energian tukipaketti, jota tosin pidetään veronmaksajille kalliina.

Hallituksen apupuolue vihreät yrittää vaikuttaa keskustaan ja oppositioon esityksen kaatamiseksi. Vihreät osoittaa kuitenkin selkärangattomuutensa pysymällä silti hallituksessa.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti