Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

20.4.2010 - Sinnemäki joutunut heikoille jäille

Kevätauringon paistaessa eivät pilkkijät ole ainoita, jotka ovat joutuneet heikoille jäille. Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki on ollut heikoilla jäillä jo siitä asti, kun hänestä tuli työministeri.

Työministerin posti on vaativa etenkin näinä aikoina, jolloin Suomessa on 300 000 työtöntä, ja työttömyyden ennustetaan pahenevan edelleen, vaikka taantuman pohja onkin saavutettu.

Porvarihallituksen pääpuolueet keskusta ja kokoomus ovat pitäneet huolta siitä, että hallituksen työllisyyttä lieventävät toimenpiteet ovat olleet lähinnä kosmeettisia, kuten Satakunnan Sosialidemokraatitkin piirikokouksessaan viikonvaihteessa totesivat.
Kokematon vihreä työministeri ei ole pystynyt oman ministeriönsä reviiriä juuri puolustamaan, ja hän on selittelemällä yrittänyt saada työllisyyteen suunnatut panostukset näyttämään merkittäviltä.

Viikonvaihteessa Sinnemäki yritti ohjata keskustelua toiseen suuntaan arvostelemalla hallituskumppaneitaan ja erityisesti keskustaa vaalirahasotkusta, joka on hänen mukaansa laskenut kansalaisten arvostusta politiikkaa kohtaan.

Vihreiden puheenjohtaja on oikeassa siinä, että porvaripuolueiden ja liikemiesten liitto sekä siitä syntynyt vaalirahoitussotku ovat laskeneet kansalaisten arvostusta politiikkaa kohtaan. Toisaalta hänen kritiikkinsä arvoa laskee se, että kaikesta huolimatta vihreät aikovat pysyä hallituksessa, tekeväpä suuret hallituskumppanit miltei mitä tahansa.

Suomen vihreät ovat valinneet puolensa, ja se on oikeisto. Euroopan vihreistä puolueista suomalaiset ovat lähes ainoita, jotka ovat vahvasti kallellaan oikealle. Muualla vihreät ovat liittoutuneet vasemmiston kanssa, kuten esimerkiksi Saksassa.

Se mikä pätee valtakunnallisesti, pätee myös paikallisesti. Porin kunnallispolitiikassa vihreät ovat käytännössä kokoomuksen apupuolue. Satakunnassa tosin vihreät ovat hakeneet kumppaneita lähes kaikilta suunnilta, ja puolue on kysellyt vaaliliittovalmiuksia mm. sosialidemokraateilta.

Vihreillä olisi pyrkyä vallan huipulle, mutta omat voimat eivät siihen riitä.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti