Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

5.3.2010 - Työriidassa on aina kaksi osapuolta

Torstaina alkanut ahtausalan lakko ja sitä edeltänyt vajaan vuorokauden kestänyt kuljetusalan lakko ovat taas osoittaneet sen, kuinka yksinäisenä ammattiliitto saattaa joutua puolustamaan jäsentensä etuja.
Molemmissa lakoissa työntekijöitä edustava Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on joutunut mittavan propagandasodan kohteeksi. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenistö eli teollisuus on syyttänyt lakkolaisia kymmenien ellei satojen miljoonien eurojen suuruisten tappioiden aiheuttamisesta.
Samaan kuoroon ovat liittyneet myös oikeistopoliitikot kuten kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Onpa hätiin kaivettu myös 90-luvun valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok), joka Kauppalehdessä piti lakkoilua nykyisessä taloustilanteessa järjettömänä.
On tietysti totta, että kun satamien kautta tapahtuva vienti pysähtyy, syntyy vientiteollisuudelle suuria tappioita. On kuitenkin muistettava, että työriidassa on aina kaksi osapuolta; työntekijä ja työnantaja.
Lienee selvää, että syyttelyn tarkoituksena on tehdä AKT:sta syntipukki, joka syöksee Suomen entistä pahempaan lamaan. Samaan hengenvetoon voi kysyä. eikö teollisuuden ja EK:n olisi valittamisen sijaan järkevämpää painostaa työnantajaa edustavaa Satamaoperaattorit ry:tä sopimaan kiistasta AKT:n kanssa ja löytämään kompromissi?
Työnantajaleiri voisi näin minimoida tappiot lopettamalla lakko lyhyeen.
Todellisuudessa ahtauslakossa ei olekaan kysymys rahasta vaan periaatteesta. AKT ajaa ahtaajille nyt laajaa muutosturvaa irtisanomisten varalle, ja nimenomaan EK vastustaa tätä peläten sen leviävän muillekin aloille.
AKT:n puheenjohtaja Timo Räty (sd) totesikin ahtausalan sovittelun katkettua torstaiaamuna, että kansantalous ei paljon paina, kun työnantajapuoli pitää kiinni periaatteistaan.
Työntekijän irtisanominen on Suomessa työnantajalle Euroopan mittakaavassa halpaa. AKT:lle on nostettava hattua siitä, että se yrittää nyt nostaa tätä hintaa. On muistettava, että esitetty muutosturva kävisi kalliiksi työnantajalle vain silloin, jos se irtisanoo väkeään.

Nyt kysymme

Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti