19.2.2010 - Monikuntaliitos olisi tappio Satakunnalle - voitto itse alueelle
Esitys monikuntaliitoksesta Kankaanpään ja Parkanon kaupunkien sekä Jämijärven, Karvian ja Honkajoen kuntien kesken olisi toteutuessaan merkittävä askel kohti suurempia kuntakokoja.
Muualla Satakunnassa ja Satakuntaliitossa tuskin hurrataan ilosta, sillä liitosesityksen tehneet kuntajohtajat ehdottavat myös, että uusi suurkunta hakisi Pirkanmaan liiton jäsenyyttä. Satakunta menettäisi näin pinta-alallisesti merkittävän osan pohjoisesta kulmastaan ja lähes 20 000 asukasta. Hankkeessa mukana olevista kunnista Parkano kuuluu nyt Pirkanmaahan, ja muut kunnat ovat osa Satakuntaa.
”Aineellisen” menetyksen ohella Pohjois-Satakunnan kuntien pako Pirkanmaalle merkitsisi Satakunnalle myös henkistä menetystä. Historiallinen mahtimaakunta on menettänyt vuosikymmenten aikana rajakuntiaan pala palalta Pirkanmaalle, ja Satakunta on kuihtunut kuihtumistaan.
Vaikka Pohjois-Satakunnan monikuntaliitos on virallisesti vasta kuntajohtajien tekemän esityksen asteella, vallitsee ainakin osassa kuntia jo melko laaja yksimielisyys noin 26 000 asukkaan uuden kunnan perustamisesta vuoden 2013 alussa. Kuntien on tehtävä päätös liitosselvityksen aloittamisesta huhtikuun loppuun mennessä.
Erityisesti Kankaanpäässä nähtävästi ajatellaan, että oman alueen etu menee maakunnan edun edelle. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Pohjois-Satakunta on aina ollut hieman oma saarekkeensa Satakunnassa, ja se on joutunut tulemaan toimeen omillaan.
Kankaanpäästä on kuulunut myös viestiä, että esimerkiksi Satakuntaliitossa ei ole tunnettu suurta mielenkiintoa sitä kohtaan, mitä Pohjois-Satakunnassa on viime kuukausina puuhattu. Porin puuvillatehtaalla lienee siis syytä katsoa peiliin.
Monikuntaliitoksen toteutuminen ei ole vielä kirkossa kuulutettu, sillä etenkin Karviassa ei liitokseen ja maakunnan vaihtoon suhtauduta välttämättä lämmöllä. Parkano puolestaan pitää kynnyskysymyksenä kuulumista Pirkanmaalle. Lähellä Satakunnan lisäkuihtuminen kuitenkin on.


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


