Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

26.1.2010 - Mallia Rinteen mallista

Porvarihallitus on viimein heräämässä nopeasti pahenevaan nuorisotyöttömyyteen. Näin voi päätellä sekä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) että valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) viikonvaihteen puheista.

Molemmat puoluejohtajat lupailivat keväällä annettavan työllisyyslisäbudjetin tuovan nuorille uusia työllistymis- tai koulutusmahdollisuuksia, ja Vanhanen ehdotti nuorille myös uusia kannustimia työllistymisen varalle.

Edellisen punamultahallituksen aikana vuonna 2005 käynnistetty nuorten yhteiskuntatakuu oli oikea toimi alle 25-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi, mutta nykyinen taantuma on heikentänyt sen toteuttamismahdollisuuksia. Nykyhallitus ei ole kyllin pontevasti puuttunut tilanteeseen.

Viime vuoden aikana nuorisotyöttömyys kasvoi nopeasti kolmanneksella, ja esimerkiksi Satakunnassa oli viimeisimmän työllisyystilaston mukaan 1 500 alle 25-vuotiasta työtöntä, mikä oli 500 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tilanteen pelätään vielä pahenevan kevään aikana. Uudet tilastot saadaan tänään.

Pääoppositiopuolue Sdp onkin toistuvasti vaatinut nuorten yhteiskuntatakuun laajentamista, ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov esitti viikonvaihteessa lisäpakettia nuorten pelastamiseksi.

Nyt olisi hyvä tilaisuus ottaa mallia ns. Rinteen mallista, joka käynnistettiin Kalevi Sorsan (sd) hallituksen aikana 1980-luvun puolivälissä. Mallilla lähes poistettiin yhteiskunnan varoin sekä nuoriso- että pitkäaikaistyöttömyys, kunnes 1990-luvun lama taas käänsi luvut nousuun.

Rauman työvoimatoimiston silloisen johtajan ja myöhemmin kansanedustajaksi Satakunnasta valitun Heikki Rinteen (sd) kehittämä malli olisi nyt aika kaivaa taas esiin, ja ryhtyä sanoista tekoihin nuorten työllistämiseksi valtion tuella sekä yksityiselle että julkiselle sektorille.

Se maksaa mutta maksaa itsensä myös takaisin, kun nuorten syrjäytyminen estyy.

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti