17.12.2009 - Ilmailun kriisi rasittaa myös Finnairia
Kansallinen lentoyhtiö Finnair ei ole yksin taloudellisine vaikeuksineen. Lentoyhtiöiden kansainvälinen järjestö IATA on laskenut, että vuodesta 2000 tämän vuoden loppuun ulottuvana aikana sen jäsenyhtiöt ovat tehneet noin 34 miljardin euron verran tappiota. Lähes koko ilmailuala kärvistelee taantuman syventämässä talouskriisissä.
Poikkeuksen tekevät monet halpalentoyhtiöt. Ne ovat onnistuneet pitämään toimintansa kannattavana vaikeista olosuhteista huolimatta. Lentomatkustajille niiden menestys on tuonut edullisia vaihtoehtoja. Samalla perinteisten lentoyhtiöiden vaikeudet ovat kasvaneet.
Finnairille viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet tappiollisia. Yhtiön johto kävi tällä viikolla kuultavana eduskunnan talousvaliokunnassa sen puheenjohtajan Jouko Skinnarin (sd.) aloitteesta. Kun valtio on merkittävä omistaja Finnairissa, eduskunnan kiinnostus yhtiön tilanteeseen on ymmärrettävää. Hallituspuolueet arvostelivat Skinnarin menettelyä Finnairin ongelmien "puoluepolitisoimisena".
Eduskunta ei voi ryhtyä osapuoleksi minkään yhtiön työsuhdekiistoissa, eikä tästä nytkään ollut kysymys. Työriidat ovat kuitenkin leimanneet Finnairin viime kuukausien toimintaa niin voimakkaasti, että niiden taustat on hyvä saada selville.
Yhtiön johto on perustellut henkilöstöä ärsyttäneitä sopeuttamistoimiaan eloonjäämistaisteluna. Kuluja leikattiin mm. myymällä maaliikennetoimista vastannut yhtiö vuokratyöfirmalle. Se ei päässyt Finnairilta tulleiden työntekijöiden kanssa yhteisymmärrykseen kaikista työsuhteen ehdoista. Seurauksena oli työtaistelu ja sen seurauksena matkalaukkukaaos lentokentällä.
IATA:n tilannearvion perusteella perinteisillä lentoyhtiöillä, Finnair mukaan lukien, on suuri tarve sopeuttaa toimintaansa. Halpalentoyhtiöt pakottavat maltilliseen hinnoitteluun, polttoaine voi taantuman mentyä ohi taas kallistua, ja myös ympäristönsuojelu saattaa tuoda aivan uudenlaisia sopeutumistarpeita.
Jos sopeuttamistoimet johtavat jyrkkään vastakkainasetteluun yritysjohdon ja henkilöstön välillä, on jossakin pahasti epäonnistuttu. Finnair ei voi mitään ulkopuolelta tuleville muutospaineille. Mutta yritysjohto ei myöskään voi aina syyttää henkilöstöä jäykkyydestä ja sopeutumattomuudesta. Riidoissa on kaksi osapuolta.


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


