Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

2.10.2009 - Luottamus politiikkaan saadaan vaivoin takaisin

Runsaan vuoden vellonut vaalirahoitussotku on tehnyt syvän loven kansalaisten luottamukseen politiikkoja ja poliittista järjestelmää kohtaan. Kaikkia toimia, niin hallituksen tiedonantoa kuin Tarastin työryhmän esityksiäkin on arvioitava sen perusteella, miten ne edesauttavat luottamuksen palautumista.
Kansalaisten on saatava tietää, onko jossakin tehty laittomuuksia. Moraalisen epäilyksen varjo on myös vanhojen toimintatapojen yllä, minkä vuoksi avoimuus menneen selvittelyssä on välttämätöntä.
Lisäksi tarvitaan uudet, tähän aikaan soveltuvat pelisäännöt vaalirahoitukselle. Niitä odotetaan Tarastin työryhmältä. Uusi vaalirahalaki tarvitaan nopeasti.
Hallituksen tiedonanto eduskunnalle ei tuonut lisävalaistusta rahoitussotkun ytimeen, Kehittyvien Maakuntien Suomen ja Nova Groupin toimintaan keskustan ja kokoomuksen vaalirahoituksessa. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) jätti aiheen käsittelemättä. Ilman näiden asioiden seikkaperäistä läpivalaisua epäluuloja jää elämään ja varjostamaan muidenkin kuin keskustan ja kokoomuksen poliittista toimintaa.
Hallitus ei avannut perusongelmaa, vaan pyrki siirtämään huomion muuanne, kuten ammattiliittojen vaalitukeen. Varsinkin kokoomus ahkeroi ay–liikkeen vastaisessa hyökkäyksessä. Ammattiliittojen tuki on pisara meressä verrattuna yritysten ja säätiöiden massiiviseen rahavirtaan porvaripuolueille. Hallituksessa perusoikeudet myönnettäisiin vain niille, joilla jo ennestään on runsaasti rahaa.
Vaalijärjestelmän ongelmaksi raha on muodostunut sen vuoksi, että sitä tarvitaan aina vaan enemmän huomion saamiseksi puolueille ja ehdokkaille. Liikemiesten avokätinen tuki porvaripuolueille edesauttoi nykyisen hallituksen vaalivoittoa.
Rahan voima politiikassa tarvitsee hillitsevät suitset. Ne saataisiin käteen asettamalla puolueiden ja ehdokkaiden kampanjoille euromääräiset katot. Vauraiden taustapirujen kokoomus ja RKP vastustavat ajatusta, muut puolueet kannattavat. Toivottavasti yleinen etu ylittää näiden kahden vastarannan kiisken edut.
Jos kansalaiset kaiken kohun jälkeen joutuvat ajattelemaan, että on pidetty paljon porua, mutta saatu aikaan vähän villoja, heidän uskonsa poliittisen järjestelmän toimivuuteen on vaakalaudalla. Siihen ei millään puolueella ole varaa.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva