Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

1.9.2009 - Yksityistämisintoa syytä hillitä

Valtio on omistajana paljon haltija. Vaikka sen omistusten arvo pörssiyhtiöissä viime vuonna puolittui, valtion suorien tai epäsuorien omistusten arvo näissä yhtiöissä oli vuodenvaihteessa runsaat 14 miljardia euroa. Valtio–omisteiset yhtiöt työllistävät noin 220!p000 ihmistä Suomessa ja ulkomailla.

Henkilöstömäärä kertoo sen, että valtion käyttäytymiseen työnantajana kiinnitetään paljon huomiota. Sen työnantajapolitiikalta odotetaan pitkäjänteisyyttä ja yhteiskunnallisen vastuun ottamista. Näissä odotuksissa on viime aikoina jouduttu usein pettymään. Valtio–omisteiset yhtiöt toimivat markkinoiden ehdoilla, joita yritysjohto tulkitsee. Lyhyen kantaman tavoitteet käyvät silloin yhteiskunnallisen vastuun yli.

Esimerkiksi metsäyhtiö Stora Enson kovin kourin toteuttamat saneeraushankkeet ovat merkinneet lomautuksia ja irtisanomisia, jotka ovat laajuutensa vuoksi horjuttaneet monien paikkakuntien tulevaisuutta pahan kerran.

Valtion omistajaote on piilotettu pörssiyhtiön velvoitteiden taakse niin hyvin, ettei omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) ole sitä sieltä löytänyt, tai halunnut löytää. Valtio joutuu kuitenkin siivoamaan saneerausten jälkiä, joten olisi vähintään kohtuullista, että se omistajana käyttäisi valtaansa vähentääkseen vahingot minimiin. Se olisi taloudellisesti järkevää ja inhimillisesti välttämätöntä.

Vuonna 2008 valtio hankki osakkeiden myynnillä tuloja vajaa 61 miljoonaa euroa, edellisvuonna moninkertaisesti enemmän eli 863 miljoonaa. Hallitus kaavailee panevansa myyntiin kolme yhtiötä, Destian, Labtiumin ja Raskoneen. Viime mainitusta valtio omistaa 85 prosenttia, muut yhtiöt kokonaan. Valmisteilla on lisäksi kantaverkkoyhtiö Fingridin omistuspohjan muutos. Fortum ja Pohjolan Voima joutuvat luopumaan verkkoyhtiön omistuksistaan.

Muutoshankkeita yhdistää pelko, että niiden seurauksena perusinfrastruktuurista huolehtivia yrityksiä siirtyy pois valtion ja muun kotimaisen omistuksen määräysvallasta. Tässä voi sanoa, että jäljet todella pelottavat. Yksityistetty autokatsastus valui ulkomaisille omistajille, jotka takovat sillä rahaa.

Valtion rahapula on yksinään huono perustelu kolmen yrityksen myynnille. Jos muita ei ole esittää, hallitus toistaa aiemmat virheet yhteisen omaisuuden yksityistämisessä.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala