Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

12.3.2009 - Hallitus on täysin eksyksissä

Kiistassa eläkeiän korottamisesta päästiin siirtymään sanelupolitiikasta neuvottelujen tielle. Kovan painostuksen jälkeen hallitus perääntyi virheeksi osoittautuneelta hiihtoreitiltään. Jos hiihtoretkellä eksyy, on parasta palata omia jälkiään takaisin. Nyt keskusteluja voidaan käydä tärkeimmästä asiasta: miten suomalaiset jaksavat työelämässä nykyistä paremmin ja pitempään.

Turhaan synnytetyn eläkekiistankin aikana työnantajat ovat laittaneet ison joukon vanhempia työntekijöitä eläkeputkeen. Nyt voidaan keskittyä myös siihen, miten tämän kalliiksi tulevan virheen jatkaminen estetään.

Hallituksen perääntyminen päästi myös hallituspuolueiden edustajat pälkähästä välikysymyskeskustelussa.

Palkansaajakeskusjärjestöjen teettämä mielipidekysely kertoi selkeästi, että edes omat kannattajat eivät kannattaneet eläkeiän nostoa.

Tosin keskustan kannattajien joukossa oli huomattavasti haluja myös siihen, että hallituksen on vietävä esityksensä eduskunnan käsittelyyn, kävi miten kävi. Tämä heijastaa enemmänkin halua romuttaa ammattiyhdistysliikkeen asemaa ja suomalaista sopimisen kulttuuria kuin kantaa huolta maan asioiden hoitamisesta.

Samanlaista ajattelua tuntui heijastavan tunnetun ekonomistin, Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajan Sixten Korkmanin esitykset eläkepolitiikan päätöksentekojärjestelmän muuttamisesta. Taloustieteen teoriat eivät tässä kuitenkaan paljoa evästä anna. Tapa, jolla Suomessa on eläkejärjestelmästä, sen kehittämisestä ja monista muistakin asioista sovittu suurella menestyksellä, ei ehkä sovi teoriaan, mutta toimii käytännössä.

Vanhasen hallituksen toimintakykyä ei korjata enää edes isommalla remontilla. Tammikuussa pääministeri Matti Vanhanen esitteli suurisuuntaisen ohjelman, jota hän voisi olla pääministerinä toteuttamassa seuraavan kymmenen vuoden ajan. Sillä ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Puolivälin politiikkariihestään hallitus ei saanut ulos kuin onnettoman eläkkeiden leikkausesityksen. Pääministeri Matti Vanhanen halusi nousta kansakunnan johtajaksi. Mutta kansakunta ei halunnut Vanhasen harharetkille osallistua ja Vanhanen putosi umpihankeen.

Hallituksen halvaantumisen ääriesimerkki oli se, että nyt, tuon politiikkariihen ja eläkesotkun jälkeen, sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä heräsi vaatimaan hallitukselta työhyvinvointiin omaa politiikkaohjelmaa. Hallitus on täysin eksyksissä.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva