Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

30.12.2008 - Ulkopolitiikkaa pitkällä kaavalla

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vakuutti joulun alla, ettei valmistelussa oleva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko sisällä yllätyksiä. Siihen on uskominen, sillä olisi kummallista, jos Suomen turvallisuuspolitiikan kuumasta perunasta, Suomen Nato-liittoutumisesta, syntyisi yht’äkkiä aivan uusia linjauksia.

Siksi onkin hieman outoa, että yllätyksettömän selonteon valmistelu on jatkuvasti venynyt. Kesällä valmistelun piti olla jo kalkkiviivoilla ja valmiina tuotavaksi eduskuntaan heti syksyllä. Ei tuotu.

Sen jälkeen selonteko ehdittiin jo merkitä eduskunnan kalenteriin ja lähetekeskustelu piti käydä 3. joulukuuta. Ei käyty.

Nykytiedon mukaan selonteko valmistuu eduskunnan käsittelyyn helmikuuksi. Saapa nähdä.

Koko selontekokäytännön ylle on heitetty epäilyksen varjoa. Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) tukemana esittänyt selonteoista luopumista. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitäisi kuulemma nykyisin voida suorittaa nopeampia muutoksia.

Pääministeri Vanhasen tuoreen pohdiskelun mukaan ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka tulisi erottaa selonteossa toisistaan. Ulkopolitiikka ei hänen mielestään selontekoja kaipaa ja turvallisuuspolitiikassa riittää puolustusvoimien hankinnoista ja määrärahoista päättäminen.

Noin neljän vuoden välein laadittavissa selonteoissa on kuitenkin kyse peruslinjauksista. Minkään maan uskottavuus ja luotettavuus kansainvälisenä toimijana ei kestä kovin liukkaita suunnanvaihdoksia ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteissa. Ei Suomenkaan.

Vaikka erityisen pyhyyden ja salaperäisyyden verho ulko- ja turvallisuuspolitiikan edestä on syytä riisua, on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa edelleen kysymys kansallisista peruskysymyksistä. Selontekojen erityinen merkitys on liittynyt niiden konsensushakuisuuteen.

Koko eduskunta, oppositio mukaan luettuna, on voinut osallistua kansallisen linjan valmisteluun seurantaryhmän ja eduskuntakäsittelyn kautta.

Toisaalta muurin rakentaminen ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan välille vaikuttaa keinotekoiselta. Perinteisen näkemyksen mukaan viisas ulkopolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Argumentti ei ole menettänyt painoaan.

Lisäsi laajan turvallisuuden käsitteen korostuminen pikemminkin madaltaa kuin syventää ulko- ja turvallisuuspolitiikan välistä rajaa.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva