Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

1.8.2008 - Valtion budjetin suuret luvut hämäävät kuluttajaa

Valtionvarainministeri Katainen jätti keskiviikkona vuoden 2009 budjettikehyksen kaiken kansan ihmeteltäväksi. Budjetti on odotusten mukainen, siitä paistaa oikeistolainen politiikka. Se on jako-osionsa puolesta juuri niin hyvätuloisia suosivan ylimielinen kuin sopi odottaakin.

Siksi metsä, jonka omistajat saivat jo etukäteen ylimääräisen karkkipussinsa, olisi osattava nähdä puilta.

Budjetin 800 miljoonan euron veronkevennyksistä hyötyy isotuloinen kaikkein eniten. Hänen veronsa kevenevät 500-700 euroa vuodessa. Summalla ostaa vuoden aikana 30 kiloa härän sisäpaistia.

Pienituloisen on tyytyminen 200-250 euroon vuodessa. Sillä ei osteta häränfilettä, koska tuleva veronkevennys on syöty jo etukäteen kohonneina energiakustannuksina ja erilaisten asiakasmaksujen korotuksina. Tämän kokevat varsinkin lapsiperheet.

Eläkeläispariskunnat ottanevat budjetin tuloverolupauksen avosylin vastaan. Ensi vuoden alusta eläkeläinen ei joutuisi maksamaan enempää veroa kuin työssäkäyvä vastaavasta palkastaan.

Ensi vuoden verotus on kokonaisuudessaan lottopotti sellaiselle työssä käyvälle suurituloiselle, jolla on suuri metsäomaisuus. Hän saa Kataiselta tuntuvan veronkevennyksen työansioistaan, mutta metsän parturoinnista vielä pääministerin lupaaman 50 prosentin alennuksen myyntitulon verotuksessa. Iloitkaamme hänen puolestaan.

Budjetti on sellainen velikultien teos, että Kokoomuksen vanhat tarkat valtionvarainministerijäärät Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö varmaankin pureskelevat kynsinauhojaan.

Kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat jo vuosia varoitelleet, että maan pitää alkaa varautua suureen tapahtumaketjuun, jonka lenkit alkavat raksahdella jo 2010-luvun puolessa välissä.

Ketjun alkupäässä suuret ikäluokat ovat jo siirtyilemässä eläkkeelle. Seuraavaksi heidän terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen tarpeensa kasvavat, ja asumisen lähtökohdat menevät uusiksi. Näihin yhteiskunta tarvitsee rahaa.

Suomessa on nyt jo pula terveys- ja sosiaalialan ammattilaisista. Professori Sirkka Kivelän mukaan vuonna 2020 tarvitaan 20 000 hoitoalan ammattilaista enemmän kuin nyt.

Näkyykö panostus hoitajakoulutukseen jo ensi vuoden budjetissa? Ei näy. Näkyykö varautuminen tulevaan vanhusten hoivaan? Ei näy.

Muinaiset roomalaiset pitivät kansan hiljaisena jakamalla heille suurten ja raakojen kilpa-ajojen yhteydessä leipää ja ilmaisia huveja. Panem et circencees, leipää ja sirkushuveja.

Toivottavasti ruuan alv:n laskeminen 12 prosenttiin lokakuun 2009 alussa ei ole tuota leipää. Ja pienituloisen kuukausikevennys vaikkapa lippu lätkämatsiin. Todellinen matsi alkaa todellakin jo ensi vuosikymmenellä.

Pelottavan paljon tärkeitä asioita maan hallitus on jo nyt siirtämässä seuraavalle hallitukselle. Toivottavasti sosiaaliturvan kokonaisuudistus ei ole niiden joukossa.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva