Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

20.5.2008 - Raha ei saa vääristää vaalitulosta

Suursijoittajat ja suurliikemiehet ovat paljastuneet laajamittaisen vaalirahoituksen taustavoimaksi, minkä monet kansanedustajat ja ministerit ovat jättäneet kertomatta eduskunnan vaatimassa selvityksessä. Asiaan on tartuttava pikaisesti.

Vaalirahoituksen julkisuutta säätelevää lakia on muutettava nopeasti, ettei eduskuntalaitoksen arvovalta ehdi enempää kärsiä.

SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan vaalirahoitusta koskevan lain muutosesitys ehditään hyvin saada käsittelyyn jo ennen kunnallisvaaleja. Uusi laki tulisi saada voimaan ennen vuoden 2009 EU:n parlamenttivaaleja.

Kansanedustaja Jakob Södermanin (sd.) hallitukselle viime viikolla jättämä kirjallinen kysymys kiirehti lakimuutosta, jolla vaalirahoituksen valvonta saataisiin vastaamaan hyvää eurooppalaista tasoa.

Kysymys sisälsi myös mielenkiintoisen yksityiskohdan. Söderman vaatii lain tiukentamisen lisäksi lain rikkojille sanktioita. Sakkoa joutuisivat maksamaan sekä pimitetyn tuen myöntäneet tahot että sen vastaanottajat.

Ministereiltä ja kansanedustajilta kuullut selitykset ja piiloutuminen vaalityöryhmien selkien taakse tuntuvat perin lapsellisilta. Samoin yritykset kääntää huomio ay-liikkeen antamaan tukeen. Se murto-osa liike-elämän avokätisestä tuesta lähinnä porvarillisille ehdokkaille.

Suurliikemiesten perustaman yhdistyksen myöntämä vaalirahoitus valikoiduille poliitikoille koskee toissakevään eduskuntavaaleja. On syytä miettiä, mikä vaikutus rahoituksella on ollut nykyisen eduskunnan voimasuhteisiin.

Kansalaisilla taas on oikeus kysyä, ovatko kaikki eduskuntaan pyrkineet ehdokkaat olleet julkisuuden suhteen samalla viivalla.

Rahan suhteen eivät ainakaan ole olleet. Jostakin syystä sijoittajat ovat tukeneet suurilla summilla henkilöitä, joista uskotaan olevan kenties yritystoiminnalle hyötyä. Nämä samat henkilöt tosin saavat usein mielipiteilleen muutenkin näkyvyyttä harvojen käsiin keskittyneessä mediassa.

Maamme media on varsin keskittynyttä. Tällaisessa maailmassa on hyvä, että esimerkiksi eduskunnassa oppositiossa olevilla suuremmilla puolueilla on vielä pienet, mutta pippuriset lehtensä. Niissä kansalaisilla ja kansanedustajilla on vielä mahdollisuus saada äänensä kuuluviin setelinippua heiluttamatta.

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala